Valco Oy 1974-1980
Elektroniikkateollisuudessa toiminut valtion komposiittitehdas Valco oy lukeutuu Suomen kuuluisimpien yritysten joukkoon. Valco perustettiin suurella kohulla ja sen tarina päättyi surullisen kuuluisaan joutsenlauluun ja poliittiseen kriisiin. Yrityksestä on varmasti päälisin puolin kerrottu lähes kaikki oleellinen: kuinka teknologiaa ei saatu toimivaksi, markkinoita ei löytynyt tarpeeksi ja kuinka työmiehet yrityksessä olivat liian taitamattomia jne. Valcon tavoite oli valmistaa vuodessa 600.000 television kuvaputkea. Saldo oli lopulta alle satatuhatta tehtaan neljän toimintavuoden aikana. Yritys aloitti tuotannollisen toimintansa keväällä 1976. Valco oy oli niin sanottu sekayritys (joint-venture), josta valtio omisti 60 %, kotimainen televisioyritys Salora oy 20 % sekä japanilainen elektroniikka-alan suuryritys Hitachi oy 20 %. Hitachi toimi tietotaidon antajana. Suomella ei omaa tutkimus-ja kehitystoimintaa tämänkaltaiselle korkean teknologian tuotteelle juurikaan ollut. Valmistustekniikka oli siis ostettava ulkopuolelta. Kuvaputkien ajateltiin olleen maailman kolmanneksi vaikein teollisuustuote valmistaa.
Miksi Valco perustettiin, jos edellistyksiä onnistumiselle ei juurikaan ollut? Vaikka yrityksestä on kerrottu lukuisissa poliittisissa muistelmissa (usein tosin pelkissä sivulauseissa), niin puolueetonta lähteisiin perustuvaa tutkimusta ei juurikaan ole. Akateemisessa mielessä parhaita tutkimuksia Suomen elektroniikkateollisuuden kehittämisestä 1970-luvulla ovat Martti Häikiön Nokia Oyj:n historia sekä professori Markku Kuisman tutkimukset Suomen valtionyhtiöistä. Lisäksi on mainittava melko tuore työ-ja elinkeinoministeriön julkaisema Risto Rankin (2012) Sellaista se on kun omistaa-tarinaa valtionyhtiöistä, jossa myös Valcon tapausta kattavasti käsitellään. Mutta näiden jälkeen kuilu on syvä. Tutkimus on monelta osin puutteellista. Lisäksi kaikki edellä mainitut tutkijat ovat päätyneet vallalla olleeseen jo yhtiön lopettamisen aikaan syntyneeseen käsitykseen, että valtion ei olisi milloinkaan tullut lähteä hankkeeseen. Huono hanke, joka osoitti suurta kyvyttömyyttä ja liiallista oppurtunismia - näin yleisesti ajateltiin. Tutkijoiden tekemät tulkinnat ovat osaltaan olleet vahvistamassa käsitystä SDP:n 1970-luvun valtiovetoisesta teollisuuspolitiikasta sekä halusta tuoda yhtiöitä lähemmäksi julkista valtaa. Toisin sanoen siis pyrkimyksestä sosialisoida yrityksiä. Vaikka olisi tärkeää käsitellä koko 1970-luvun politiikkaa laajemmin ymmärtääkseen SDP:n talous-ja teollisuuspolitiikkaa kyseisenä aikakautena, niin tässä kirjoituksessa keskitytään lähinnä Valcoon sekä elektroniikkateollisuuden kehittämiseen.
Tietysti Valco politisoitui, kuten valtionyhtiöillä tapana on, ja poliittinen oppositio pyrkikin ottamaan sen epäonnistumisesta kaiken hyödyn irti. Sosialidemokraattinen puolue (SDP) sai syytteen jopa koko Suomen elektroniikkateollisuuden sosialisoimisesta - kärkäs väite, joka kyllä ansaitsisi lähempää ja laajempaa tarkastelua. Valcon nähtiin pelissä olleen ikään kuin Troijan hevonen, joka syöttämällä elektroniikkateollisuuteen kasvattaisi samalla valtion teollisuuspoliittista arvovaltaa. Komposiittitehtaan avulla väitettiin valtion halunneen sitoa suurimman osan elekrtoniikkateollisuuden toimijoista yhteen samaiseen elektroniikkayhtymään. Tämän jälkeen olisi helppoa ollut laajentaa valtion hankkeita elektroniikkateollisuuden avulla: armeija, poliisi, koulu-ja pelastuslaitos, sosiaaliturvajärjestelmä, kirjastot sekä sairaanhoito olivat (ovat tietysti yhä) kaikki osa julkista palvelujärjestelmää, jossa elektroniikkateollisuudella katsottiin olleen runsaasti soveltamismahdollisuuksia. Tämän kautta on tietysti ymmärrettävä valtiovallan suuri kiinnostus alan kehittämiseen. Toisaalta myös voidaan nähdä, kuinka kehittyvä tulevaisuuden ala ajaa helposti ristiriitoihin omistajapolitiikassa. Kompromissiratkaisuihin on vaikea päästä, kun risteilevät intressit törmäävät. Kyse oli/on lopulta ideologioista, rahasta, arvovallasta ja kunniasta - näin myös Valcon tapauksessa. Yksityinen ja julkinen kun usein sekoittuvat toisiinsa.
Valco on leimannut Suomen talous-ja teollisuuspoliittista ajattelua-näin uskallan väittää. Yhä talous-ja teollisuuspoliittisessa keskustelussa kiistellään valtion roolista työpaikkojen luojana ja säilyttäjänä. Kiista koskee myös valtion strategista omistajuutta. Mitkä teollisuuden alat tai yritykset ovat valtiolle niin sanottuja "pyhiä lehmiä", joita ei tulisi lopettaa tai myydä? Kiista koskee myös tietoteoreettista väittelyä. Monet katsovat valtiolla olevan niin vähän tietoa markkinoiden toiminnasta, että parempi on antaa yksityisen sektorin ja yksityisomistajuuden varaan rakentuvien toimijoiden ratkaista, mitä teollisuutta kannattaa rakentaa ja mitä ei. Valtion teollisuutta puolustavat taas sanovat, ettei sillä, mikä taho yrityksen omistaa ole väliä. Epätäydellisessä maailmassa mikään taho ei voi saada sadan prosentin varmuutta teollisten hankkeiden kannattavuudesta-näin valtion toimijuutta kannattavat usein argumentoivat. Kaikkeen yritystoimintaan liittyy riski ja tähän käsitykseen voi varmasti jokainen helposti yhtyä. Yhtä kaikki. Valcon näytelmä on merkittävä osa suomalaista talous-ja teollisuuspolitiikkaa, joka ansaitsee paikkansa Suomen talous-ja teollisuushistoriassa. Tarkastellaan, miten Valco oy syntyi ja miksi? Kaikkea tästäkään tarinasta ei ole vielä kerrottu.
Miksi Valco perustettiin, jos edellistyksiä onnistumiselle ei juurikaan ollut? Vaikka yrityksestä on kerrottu lukuisissa poliittisissa muistelmissa (usein tosin pelkissä sivulauseissa), niin puolueetonta lähteisiin perustuvaa tutkimusta ei juurikaan ole. Akateemisessa mielessä parhaita tutkimuksia Suomen elektroniikkateollisuuden kehittämisestä 1970-luvulla ovat Martti Häikiön Nokia Oyj:n historia sekä professori Markku Kuisman tutkimukset Suomen valtionyhtiöistä. Lisäksi on mainittava melko tuore työ-ja elinkeinoministeriön julkaisema Risto Rankin (2012) Sellaista se on kun omistaa-tarinaa valtionyhtiöistä, jossa myös Valcon tapausta kattavasti käsitellään. Mutta näiden jälkeen kuilu on syvä. Tutkimus on monelta osin puutteellista. Lisäksi kaikki edellä mainitut tutkijat ovat päätyneet vallalla olleeseen jo yhtiön lopettamisen aikaan syntyneeseen käsitykseen, että valtion ei olisi milloinkaan tullut lähteä hankkeeseen. Huono hanke, joka osoitti suurta kyvyttömyyttä ja liiallista oppurtunismia - näin yleisesti ajateltiin. Tutkijoiden tekemät tulkinnat ovat osaltaan olleet vahvistamassa käsitystä SDP:n 1970-luvun valtiovetoisesta teollisuuspolitiikasta sekä halusta tuoda yhtiöitä lähemmäksi julkista valtaa. Toisin sanoen siis pyrkimyksestä sosialisoida yrityksiä. Vaikka olisi tärkeää käsitellä koko 1970-luvun politiikkaa laajemmin ymmärtääkseen SDP:n talous-ja teollisuuspolitiikkaa kyseisenä aikakautena, niin tässä kirjoituksessa keskitytään lähinnä Valcoon sekä elektroniikkateollisuuden kehittämiseen.
 |
| Kalevi Sorsa Valcon avajaisissa 1976 |
Valco on leimannut Suomen talous-ja teollisuuspoliittista ajattelua-näin uskallan väittää. Yhä talous-ja teollisuuspoliittisessa keskustelussa kiistellään valtion roolista työpaikkojen luojana ja säilyttäjänä. Kiista koskee myös valtion strategista omistajuutta. Mitkä teollisuuden alat tai yritykset ovat valtiolle niin sanottuja "pyhiä lehmiä", joita ei tulisi lopettaa tai myydä? Kiista koskee myös tietoteoreettista väittelyä. Monet katsovat valtiolla olevan niin vähän tietoa markkinoiden toiminnasta, että parempi on antaa yksityisen sektorin ja yksityisomistajuuden varaan rakentuvien toimijoiden ratkaista, mitä teollisuutta kannattaa rakentaa ja mitä ei. Valtion teollisuutta puolustavat taas sanovat, ettei sillä, mikä taho yrityksen omistaa ole väliä. Epätäydellisessä maailmassa mikään taho ei voi saada sadan prosentin varmuutta teollisten hankkeiden kannattavuudesta-näin valtion toimijuutta kannattavat usein argumentoivat. Kaikkeen yritystoimintaan liittyy riski ja tähän käsitykseen voi varmasti jokainen helposti yhtyä. Yhtä kaikki. Valcon näytelmä on merkittävä osa suomalaista talous-ja teollisuuspolitiikkaa, joka ansaitsee paikkansa Suomen talous-ja teollisuushistoriassa. Tarkastellaan, miten Valco oy syntyi ja miksi? Kaikkea tästäkään tarinasta ei ole vielä kerrottu.
Valcon perustaminen tapahtui virallisesti valtioneuvoston ministerivaliokunnan periaatepäätöksellä 1974. Valcon perustaminen on herättänyt runsaasti epäselvyyksiä. Keneltä idea kuvaputkitehtaaseen lopulta tuli? Varmaa on vain, että Salora oy toimistusjohtajansa Jouko Nordellin välityksellä lähestyi kirjeitse kauppa-ja teollisuusministeri Jan-Magnus Janssonia (RKP) alkusyksystä 1974. Saloraa on siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä pidettävä idean keksijänä. Käsitystä vahvistaa myös tieto Saloran suunnitelleen omaa kuvaputkitehdasta kotipaikkakunnalle Saloon. Yhtiöllä oli tarve ja halu kotimaisiin kuvaputkiin. Suomi oli liittynyt EEC:n 1973 ja kotimaisuusasteen lisäntymisen myötä Saloran tuotto-odotukset olisivat myös kasvaneet. Suurin osa Saloran televisioista meni EEC-alueelle. Tämän seikan myötä on melko selvää yhtiön toivoneen mahdollisuutta saada kotimaisia komponentteja tuotteisiinsa.
Tarkemmin EEC-sopimuksen synnystä. Sopimus aiheutti runsaasti kiistaa erityisesti vasemmistopuolueiden sisällä. Kommunistit luonnollisesti vastustivat tämänkaltaista länsimaisen kapitalismin luomusta, mutta niin vastustivat myös monet sosialidemokraatitkin. Juuri SDP:n sisällä syntyi jakaantumista sopimuksen puolesta ja vastaan. EEC-sopimus liittettiin myös niin sanottuun Zavidovo-vuotoon sekä presidentin uudelleen valitsemiseen. Kekkonen neuvotteli Neuvotoliiton edustajien kanssa Zavidovossa Suomen EEC-jäsenyydestä 1972. Neuvostoliitto oli aluksi suhtautunut Suomen jäsenyyteen nihkeästi, mutta Kekkosen suostuttelujen jälkeen, maa antoi siunauksen. Suomessa tapauksesta tuli sisäpoliittinen kriisi, lähinnä syystä, että Kekkonen oli antanut Neuvostoliiton edustajille omakohtaisen valansa, ettei Suomen ulkopolitiikka muutu EEC-jäsenyyden myötä. Uutiset Zavidovosta vuodettiin lehdistölle, jolloin alkoi keskustelu Kekkosen halunneen kasata itselleen lisää valtaa Neuvostoliiton avustuksella. Suomen perustuslain mukaan Kekkosen presidenttiyden oli määrä tulla päätökseen. EEC-sopimus kuitenkin yhdistettiin "pakkoon" laatia poikkeuslaki Kekkosen presidenttiyden jatkolle. Jotta poikkeuslaki oltaisiin saatu voimaan, tuli perustuslakia muuttaa. Oikeisto oli jo ryhmittynyt sopimuksen ja Kekkosen taakse samoin keskustapuolue. Käännytettävät tuli siis löytää vasemmiston piiristä, jotta 5/6 osan enemmistö oltaisiin saatu poikkeuslain taakse. EEC:stä saatavat edut painoivat lopulta eniten, joten poikkeuslaki ja EEC-sopimus hyväksyttiin. Taustalla oli myös Kekkosen sekä keskustavasemmisto-akselin halu kehittää Suomen taloutta valtionyhtiöiden kautta (Kuisma, 210-211). Koska Suomen markkinat olivat ja ovat yhä pienet, vaati teollisuus markkinoita rajojen ulkopuolelta, ja mahdollisuus tähän tuli juuri EEC-sopimuksen kautta. Punamultahallitukset näkivät teollisuuden laajentamisen mahdollisuutena samalla laajentaa hyvinvointivaltiota ja peruspalveluita. Talouden tuli kasvaa, jotta jakovaraa löytyisi enemmän. Näin hyvinvointivaltion kasvattaminen kasvatti samalla myös hallituspuolueiden SDP:n sekä keskustapuolueen poliittista valtaa. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa EEC-sopimuksen lopulta ratkaisseen poliitikkojen valinnat 1970-luvulla ideologisista eroista huolimatta (Ylikangas, 311-312).
Palataan Valcon perustamiseen. On kuitenkin eräitä seikkoja, joiden kautta voitaisiin päätyä toisenlaiseen näkemykseen alkuidean esittäjästä. Rovaniemellä 1974 vuoden alkupuolella pidettiin elektroniikkateollisuuden seminaari, johon kutsuttuina olivat myös valtiovallan edustajia. Valcon ongelmien tultua esiin vuoden 1979 aikana, esitti Veikko Vennamo eduskunnassa Valcon perustamisen perustuneen "viinalle, kortinpeluulle ja rappiolle". Vennamo viittasi useissa yhteyksissä Lapin metsästysmajalle vuonna 1974 tehtyyn seminaarimatkaan, johon osallistuivat Saloran sekä valtiovallan edustajia. Yhteisistä elektroniikkateollisuuden hankkeista seminaarimatkalla on mitä luultavammin ainakin alustavasti keskusteltu. On kuitenkin mahdotonta sanoa, kuinka pitkälle meneviä kuvaputkitehtaan kaavailuja Lapissa oikeastaan tehtiin, ja otettiinko keskusteluissa esille mahdollisuus kuvaputkitehtaan perustamiseen valtiovallan avulla?
Myös muita alkuidean esittäjiä on mainittu. Paavo Lipponen muistelmissaan on esittänyt, että kauppa-ja teollisuusministeriön (KTM) kansaliapäälikön Brur Walhroosin olisi keksinyt ja käynnistänyt hankkeen kuvaputkitehtaan perustamisesta. Varmaa väitteessä on ainakin toinen puoli. Asemansa vuoksi KTM:n kansaliapäällikkönä toimineen Walhroosin tehtävänä oli käynnistää hanke ja perustaa työryhmä selvittämään taloudellista kannattavuutta, on kuitenkin mahdotonta sanoa oliko idean luoja juuri Walhroos? On myös esitetty alkuidean alullepanijaksi Outokumpu oy:ssä vaikuttanutta ja myöhemmin myös Valcon toimitusjohtajana sekä KTM:n työryhmän vetäjänä toiminutta diplomi-insinööri Lauri Saarta. Saari on muistelmissaan todennut luonnostelleensa lautasliinalle mallin, jossa koottuna oli ajatus, miten valtiovalta koordinoisi elektroniikkateollisuuden kehitystä Suomessa. Lautasluonnoksen sai käsiinsä SDP:n Jermu Laine (silloisen hallituksen toinen kauppa-ja teollisuusministeri), jonka toimittamana luonnos päätyi kauppa-ja teollisuusministeriön tutkittavaksi. Oliko tässä luonnoksessa Salora ja kuvaputkitehdas mukana? Tällöin idean luojana voitaisiin pitää Lauri Saarta. On myös epäselvää esiteltiinkö Saaren hahmotelma jo Rovaniemellä Saloran edustajille? Oliko luonnos valmistunut ennen kyseistä seminaaria? Asiaan on vaikea saada täyttä varmuutta. Mahdollista on myös, että Laineen KTM:ään viemä ehdotus olisi muotoutunut kuvaputkihankkeeksi juuri kansliapäällikkö Walhroosin mielessä. Varmuutta tästäkään asiasta on haastavaa saada. Mikäli idea kuvaputkitehtaaseen tuli Saarelta, Walhroosilta tai muilta valtiovallan edustajilta, niin tämä on kyllä onnistuttu peittämään hyvin. Median kautta suurimmalle osalle kansasta on muodostunut käsitys Saloran "huijanneen" valtiovallan mukaan hankkeeseen esittämällä liian yltiöpositiivisia näkymiä. Tästä ei kuitenkaan voida mitenkään olla 100 % varmoja. Todennäköistä on kuitenkin, että lähtölaukaus kuvaputkihankkeelle tuli juuri televisioyhtiö Saloralta.
Oli asia miten tahansa, niin selvää on, että sekä kuvaputkitehdas kuin myös Salora liitettiin valtion elektroniikka-yhtymän kaavailuihin. Yhtymään oli myös liitettynä Nokia oy sekä valtion sähkö-ja lennätinlaitoksena toiminut Televa oy, joka muutettiin osake-yhtiöksi vuosien 1975-1976 aikana. Televan omistajina toimivat niin Valmet oy kuin Outokumpu oy:kin. Hallituksen kaavailuissa Televan ja Nokian tarkoituksena oli yhdessä kehittää puolijohde- ja tietokoneteollisuutta. Näistä kaavailuista Nokia sai vihiä ja yhtiössä alettiin pelätä valtion liian suurta vaikutusvaltaa elektroniikkateollisuudessa. Tämän on vahvistanut myös professori Häikiö Nokian historia teoksessaan. Kuriositeettinä mainittakoon samaisesta kirjasta löytyvän kuva kyseisestä edellä mainitusta yhtymäluonnoksesta. Erityisesti toimitusjohtaja Kari Kairamo oli huolissaan Nokian kohtalosta. Osaltaan tämä paljastaa jännitteitä, joita valtion yritystoiminnan ja yksityisen teollisuuden välillä 1970-luvun puolivälissä oli. Luottamusta puolin ja toisin ei juurikaan tuntunut olleen. Yksityisen teollisuuden vastaveto valtion aggressiiviselle yrityspolitiikalle oli elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n perustaminen 1974.
Varmaan vastausta Valcon syntymisen ensi hetkistä on siis vaikeaa saada. Tämä on myös luonnollista tilanteessa, jossa on päädytty epäonnistumiseen. Kaikki haluavat siivota jälkensä ja esittää asian itselle paremman selityksen valossa. "Totuus" tällöin helposti peittyy. Oli asian laita kuinka tahansa, niin eduskunnassa Valcon perustaminen ei tunteita herättänyt. Hallitus perusteli hankkeeseen lähtemistä työllisyys-alue-ja budjettipolitiikalla. Eräs keskeinen perustelu oli kotimaisista komponenteista saatava hyöty vaihtotaseeseen. Omista kuvaputkista saatavan säästön arveltiin olleen noin 200 milj. markkaa. Taloudellisen suhdanteen heikentyminen ja talouskasvun pysähtyminen olivat tuoneet Suomeen velkaantumisen, työttömyyden kasvun sekä kauppa-ja vaihtotaseen alijäämän. Hallituksessa arveltiin kotimaisten komponenttien tuovan helpotusta erityisesti vaihtotaseongelmaan. Argumentilla on katetta siinä mielessä, että juuri elektroniikkateollisuuden komponentit olivat suurimmaksi osaksi ulkomaista tuontia. Elektroniikkateollisuuden kehittämistä omien kotimaisten komponenttien puute varmasti heikensi. Työpaikkoja tehtaan arveltiin tuovan 800-900. Lisäksi eräs hallituksen tavoitteista oli myös kansainvälisyyden sekä yritysten ja valtiovallan yhteistyön lisääntyminen. Varmasti juuri EEC-sopimus määritteli näitä yhteistyötavoitteita.
Suhteellisen pienet määrärahat siis hyväksyttiin ilman laajaa keskustelua. Asia joka jälkeenpäin näyttää oudolta. Olihan kyseessä kahden (Valco, Televa) osake-yhtiön perustaminen uudelle nousevalle teollisuuden alalle. Kyseessä oli lisäksi valtion yritykset, joiden pääkilpailija oli lähinnä yksityinen teollisuus. Suomessa valtionyritykset on pääsääntöisesti perustettu turvaamaan perusteollisuutta. Argumentteina valtion omistajuudella ovat olleet usein strategiset syyt. Esimerkkinä tästä vaikkapa Valmetin (valtion metalli) perustaminen turvaamaan Suomen puolusvoiminen materiaalihankintaa. Valcon perustamisen voidaan sanoa menneen eduskunnassa "tutkan" alta. Poliittisesti hankkeeseen suhtauduttiin vähäisellä kritiikillä. Lähinnä kiistely koski sijaintipaikkakuntaa. Suomessa 1970-luvulla toteutettiin kehitysaluepolitiikkaa, joka oli erityisesti keskustapuolueen politiikan keskiössä. Kehitysalueet olivat jaoteltuina vyöhykkeisiin sen mukaan kuinka hyvin ne olivat taloudellisesti kehittyneet: mittareina pidettiin lähinnä työllisyyttä ja teollista toimintaa. On syytä mainita kehitysalupolitiikan olleen laajasti käytössä ympäri Eurooppaa, joten kyseessä ei näin ollut millään tavalla pelkästään suomalainen ilmiö, kuten ei ollut myöskään valtion suuret panostukset nousevaan elektroniikkateollisuuteen. Valtion omistamia kuvaputkitehtaita löytyi ympäri länsi-keski-ja itä-Eurooppaa. Tätä seikkaa olisi hyvä käsitellä enemmänkin, mutta tämä vertailu maiden välillä vaatisi erillisen laajemman tutkimuksen.
Kekkonen hajoitti suuren työttömyyden seurauksena hallituksen 1975, ja tilalle astui Keijo Liinamaan virkamieshallitus, joka keskeytti kuvaputkitehdashankkeen. Syy tähän on esitetty olleen epäilykset kustannuslaskelmia kohtaan. Myöhemmin Valcon konkurssin aikana eduskunnassa esitettiin monia epäilyjä juuri kustannuslaskelmia kohtaan. Ketkä ne olivat tehneet ja mihin laskelmat olivat perustuneet? Ensimmäiset laskelmat tulivat Saloran kirjeessä KTM:ään. Nämä laskelmat kuitenkin muuttuivat moneen kertaan ja lopulliset laskelmat tehtiin KTM:n piirissä. On myös huomioitava Hitachin suuri rooli asiantuntijana. Japanilaisyhtiön mielipiteet painoivat laskelmissa paljon. Lisäksi Hitachin markkinatietoisuutta käytettiin hyväksi. Tämän mukaan 22 ja 26 tuuman kuvaputket olisivat säilyttäneet markkinaosuutensa vielä pitkään. Laskelmissa ei myöskään voitu ottaa huomioon tehtaan viivytyksestä syntyneitä kuluja eikä myöskään hallituksen vuosina 1976 ja 1977 tekemiä devalvaatioita, jotka nostivat raaka-aine-ja yksikköhintoja. Tuottolaskelmien korkokannaksi oltiin asetettu 10 %, mikä näinkin suurelle hankkeelle oli varsin vaatimaton prosenttiluku. Varovaisuuteen siis pyrittiin-näin voidaan todeta. Toinen syy tehdashankkeen keskeytymiseen saattoi olla japanilaisten pettymys poliittiseen epävakauteen. Asiasta ei varmuutta ole. Myös sijaintipaikkakunnat olivat vielä tässä vaihessa valitsematta. Uskoisin syyn tehdashankkeen epävarmuuteen löytyvän puhtaasti kotimaisesta politiikasta.
Martti Miettusen hätätilahallitus käynnisti kuvaputkitehdashankkeen uudelleen alkuvuodesta 1976. Ministerivaliokunta hyväksyi periaatepäätöksen perustamisesta. Valiokunnassa muutamat edustajat merkauttivat eriävän mielipiteen. Eräs näistä oli keskustapuolueen Paavo Väyrynen. Valcon tehtaan sijaintipaikkakunnaksi oli ehdotettu Imatraa. Tämä herätti vastustusta ja väitteitä puoluepoliittisesta pelistä. Imatra koettiin SDP:n vankkana kannatusalueena. Pääministeri Sorsa kuitenkin totesi tehtaan sijaintipaikkakunnan olleen pragmaattinen (käytännöllinen) ratkaisu. Sorsan mukaan tehdas oli saatava Neuvostoliiton maakaasuenergian sekä hyvien kulkuyhteyksien varrelle. Mikäli ajatellaan Valcon tavoitelleen myös Neuvostoliiton markkinoita oli ratkaisua pidettävä ainakin logistiikan kannalta järkevänä. Yhtä kaikki. Kehitysaluepolitiikka aiheutti 1970-luvun Suomessa lukuisia poliittisia kiistoja ja keskustapuolueen eriävä mielipide kertoo pettymyksestä saada tehdas omalle kannatusalueelle. Valcon pienempi komponiittitehdas perustettiin Kainuuseen Sotkamoon. Tämän ratkaisun arveltiin olleen "lohdutuspalkinto" keskustapuolueelle. Eduskunnassa hanke ei edelleenkään juuri keskustelua aiheuttanut ja Valcon osakepääoman uudelleen merkkaus tapahtui ilman suurempia intohimoja. Kun rahoitus ja sijaintipaikkakunnat olivat selvillä allekirjoitettiin yhtiösopimus helmikuussa 1976.
On mainittava vielä eräs keskeinen seikka liittyen ministerivaliokunnan myönteiseen ratkaisuun tammikuussa 1976. Kekkonen painosti muodostamaan vahvan enemmistöhallituksen. On esitetty Sorsan asettaneen kuvaputkitehtaan perustamisen SDP:n hallitukseen tulon edellytykseksi. Tällöin kyseessä olisi ollut siis hallituskysymys. Suomi oli vuoden 1975 viettänyt hyvinkin epävakaissa taloudellisissa ja poliittisissa tunnelmissa, joten paine toimivan hallituksen muodostamiseen oli suuri. Yksi tehdas sinne tai tänne, kunhan vain hallitus saadaan kasaan-näin uskoisin pääministerin Miettusen ajatelleen. Maa kaipasi poliittista vakautta. Huomioon on otettava myös SDP:n teollisuuspoliittinen ohjelma vuodelta 1975, jossa puolue lupasi lisää valtiovetoisia investointeja hoitamaan työllisyys-ja aluepolitiikkaa. Puolueelle oli tärkeää saada edes jokin merkittävä teollinen hanke käynnistettyä. Sama seikka koski myös keskustapuoluetta. Puolueessa haluttiin ajaa erityisesti laajaa aluepolitiikkaa, jossa myös teollisuus olisi hyvin edustettuna. Näin ollen voidaan sanoa molemmilla hallituspuolueilla olleen paineita politiikkansa toteuttamiseen.
Valcon tehtaat Imatralle ja Sotkamoon valmistuivat vuoden 1976 aikana. Teollinen toiminta Imatralla oli käynnistynyt jo keväällä 1976-tosin viivästyneenä. Jo tehtaan alkuvaiheessa ongelmia esiintyi tuotannossa ja tekniikassa. Suomalaisilla oli koulutuksesta huolimatta vaikeuksia omaksua japanilaisten ohjeita ja määräyksiä. Kulttuuri-ja kielimuurit olivat ilmiselviä. Lisäksi tuotannossa keskeisenä ollut loistekalvoituskone aiheutti ongelmia. Kuvaputken tekemisessä juuri lasin asettaminen oli erittäin kriittinen vaihe. Seurauksena lukuisia epäkurantteja tuotteita. Tehtaalla ilmeni ongelmia myös logistiikassa. Transfer-automaatiolaitteet tehtaalle oli toimittanut Rosenlew-Kone konsortio. Toimitusjohtaja Saari mainitsi Valcon halunneen ruotsalaisen toimittajan, mutta kansliapäällikkö Walhroosin määräyksestä päädyttiin antamaan tilaus Koneelle sekä Rosenlewille. Yhtiöillä ei kuitenkaan ollut kokemusta vastaavien laitteiden toimittamisesta. Kuriositeettinä mainittakoon, että Valcon robottiteknologiaa kehitteli myös nykyisin Ulvilassa toimiva Cimcorp oy. Kotiin päin vetäminen ei siis välttämättä olisi kannattanut. On kuitenkin vaikeaa sanoa olisivatko ulkomaalaiset toimittajat saaneet tehdasta lopulta yhtään toimivammaksi? Hallitusta ei tehtaan teknisistä vaikeuksista voida juurikaan syyttää. Ongelmiin myös osattiin varautua jo perustamisvaiheessa. Tästä osoituksena hallituksen halu saada Hitachilta niin sanottu turn key-sopimus, joka olisi tarkoittanut, että japanilaiset olisivat rakentaneet tehtaan alusta loppuun. Tähän eivät Hitachin toimijat kuitenkaan suostuneet: syyksi ilmoittivat Suomen lainsäädännön puutteellisen tuntemisen. Tämä aihetti sen, että Valco joutui hankkimaan laitteita monista eri lähteistä; osa tehtaan laitteista saapui mm. Englannista, joiden asentamisessa esiintyi runsaasti ongelmia.
Tuotannon ongelmien lisäksi vaikeuksia tuotti markkinointi. Alkuvaiheessa tilauksia oli muun muassa Keski-Eurooppaan, Englantiin (mm. Hawk-lentokonekauppojen yhteydessä), Neuvostoliittoon ja Pohjoismaihin. Tuotannon ongelmien vuoksi tilauskanta alkoi kuitenkin nopeasti ehtyä. Televisiomarkkinoilla tarkeää oli saada tuotteet nopeasti myyntiin.Tähän kysyntään Valco ei kyennyt vastaamaan. Yhtiösopimuksen mukaisesti Saloralle piti mennä kaksi kolmasosa ja Hitachille yksi kolmasosa putkista. Molempien yhtiöiden vienti luonnollisesti kärsi Valcon hitaudesta. Erityisesti Salora joutui pulaan koska oli myös enemmän riippuvainen kotimaisista putkista. Valcon markkinointia vaikeutti myös Philipsin Englannissa käynnistämä mustamaalaamiskamppanja. Hitachin väitettiin Valcon kautta tavoittelevan ykkösasemaa Englannin kuvaputkimarkkinoilla. Englanti oli suuri markkina-alue. Maassa oli eniten maksettuja TV-lisenssejä ja lisäksi televisioiden vuokraustoiminta oli runsasta. Englanti pelkäsi oman kuvaputkituotantonsa alasajoa. Pelko ei ollut aiheeton. Vain hetki ennen Valcon perustamista oli valtioenemmistöinen Thornin kuvaputkitehdas mennyt konkurssiin. Valcon luoma uhka nousi jopa Englannin parlamentin keskustelunaiheeksi. Keskustelussa kuitenkin todettiin Valcon ja Hitachin tähtäävän pääosin Neuvostoliiton markkinoille, joten suomalais-japanilaisesta-yhtiöstä ei ajateltu olleen uhkaa. Mitkä Hitachin intressit olivat ?Kysymystä on mahdotonta saada täysin selville, mutta uskoisin yhtiön syöttäneen väärän signaalin Englannin parlamentin edustajille. Hitachin tavoite jo yksistään liikevoidon kannalta oli ensisijaisesti Euroopan markkinat- näin uskaltaisin väittää. Tietysti yhtiöllä saattoi olla runsaasti ambitioita myös Neuvostoliiton ja SEV-maiden markkinoita kohtaan? Tämä myös helposti selittäisi Hitachin innokkuuden hankkia nimenomaisesti suomalainen sopimuskumppani. Mutta varmaa vastausta Hitachin kiinnostukseen idänmarkkinoita kohtaan on haastavaa saada.
Kassavirran ollessa jatkuvasti negatiivinen, oli Valco pakotettu pyytämään eduskunnalta lainatakauksia sekä osakepääoman korotusta. Eduskunta häräsi. Erityisesti SMP Vennamon johdolla moukaroi poliittista johtoa. Vennamo tosin kannatti tehtaan perustamista omaan vaalipiiriinsä 1975. Mutta politiikassa muisti on tunnetusti lyhyt. Yhtä kaikki. Valcon epäonni oli poliittiselle oppositiolle mitä mainiointa polttoainetta. Vastuksesta huolimatta Valcolle myönnettiin valtiontakaukset vuonna 1977 sekä kahdesti vuonna 1979, lähinnä siitä syystä ,että hanke oli saanut kansallinen leiman. Liikaa aikaa ja vaivaa oli jo käytetty. Näin haluttiin katsoa vaihtoehdot loppuun. Valcon kuin myös Hitachin johto kritisoi voimakkaasti Suomen hallituksen ja Suomen pankin jahkailua yhtiön rahoittamisessa. Japanilaisista tuntui käsittömältä ettei maa paremmin ollut hankkeensa takana. Valcon hallintoneuvoston puheenjohtaja Kalevi Sorsa on myöhemmässä haastattelussa todennut Suomen pankin olleen Valcon rahoitusongelmien taustalla. Suomen pankin silloinen johtaja Mauno Koivisto tietettiin ja opittiin myöhemminkin Suomen politiikassa tuntemaan tarkan markan miehenä. Koivisto oli suhtautunut jo alkuvaiheessa Valcon perustamiseen epäillen. hän oli varoittanut Sorsaa viemästä hanketta lähelle SDP:tä. Tämä saattoi vaikuttaa Suomen pankin johtokunnan negatiiviseen suhtautumiseen Valcon lainoja kohtaan. Vielä 1970-luvulla markka oli niin sanottu kahlittu, tarkoittaen, että Suomen pankki oli viimekätinen lainojen takaaja. Tämä koski erityisesti ulkomaisia velkoja. Mitään suurta teollista investointia ei tehty ilman Suomen pankin lupaa. Valcolle olisi kyllä tarjolla ollut suhteellisen halpaa dollari-ja jenilainaa mutta näistä pääosin kieltäydyttiin. Suomen pankkia on tietysti helppo asiassa kritisoida. Huomioon pitää kuitenkin ottaa velkaantumisen kiihtyminen työttömyyden sekä kauppa-ja vaihtotase ongelmien vuoksi. On ymmärrettävää, että Suomen pankki halusi pitää huolta velkaantumisen pysäyttämisestä ja vakaammasta talouskehityksestä. Kassareservit olisivat nopeasti sulaneet, mikäli ulkomaisia lainoja oltaisiin holtittomasti otettu kohteisiin, jotka eivät tuottaneet mitään. Ja juuri tällainen kohde Valco oli.
Jatketaan vielä rahoituksella. Lauri Saari muistelmissaan on todennut juuri rahoituksen olleen yksi keskeisimmistä ongelmista. Tähän voidaan sikäli yhtyä, että eduskunnan lainatakaukset vaativat aina pitkähkön käsittelyn. Lisäksi yhtiön poliitikoista koostunut hallintoneuvosto (Valcolla luonnollisesti oli erillinen operatiivinen johtokunta) joutui hankalaan välikäteen. Se joutui jatkuvasti sammuttelemaan taloudellisia kuin poliittisiakin tulipaloja. Toimintaa häiritsi suunnattomasti likvidin rahan puute. Tällöin myös tulevaisuuden suunnittelu oli vaikeaa. Jokainen voi miettiä elämää ilman säästöjä sekä tiedossa olevaa tulonlähdettä-vaikeaa se on. Kädestä suuhun eläminen alkoi pahasti vaikeuttamaan Valcon markkina-ja tuotantotoimintaa. Suuri epävarmuus on yrityselämässä myrkkyä. Televisioteollisuudessa seuraavan vuoden ostot tapahtuivat yleensä syksyisin. Valcon konkurssivuoden syksyllä 1979 yrityksellä oli tilanne, jossa osakepääoma oli syöty, kassavirtaa ei ollut, työntekijät vaativat palkkojaan, osa asiakkaista mm. Salora ei ollut tilittänyt ostojaan jne. Rahaa ei ollut mahdollista saada muuta kuin eduskunnan kautta, koska kukapa lainaisi rahaa rutiköyhälle ilman tuloja. Valtion "varmat" takaukset vaadittiin. Ja kun kerran monet ostot tapahtuivat syksyllä heikensi tämä merkittävästi Valcon markkinointia. Liikekumppaneille ei uskallettu rahan puutteen vuoksi luvata mitään. Seurauksena tietysti tämänkaltaisesta tilanteesta oli, että televisioyhtiöt joutuivat kääntymään muiden kuvaputkivalmistajien puoleen.
Vaikeuksia lisäsi vielä, että hallintoneuvoston ja johtokunnan tiedonkulku oli puutteellista ja vaivalloista. Yleensä hallintoneuvosto sai tiedot ongelmista tehtaissa aivan liian myöhäisessä vaiheessa. Tämä oli myös KTM:n perustaman selvitystyöryhmän keskeinen maininta konkurssin syistä: johtoa ja hallintoneuvostoa ei saatu missään vaiheessa toimimaan yhteistyössä. Lisäksi tiedonkulku oli aivan liian hidasta ja katkonaista. Yrityksen pääkonttori sijaitsi Helsingissä kaukana tehtaista. Tätä kritisoitiin myöhemmin voimakkaasti. Myös sijaintipaikkakuntia pidettiin lopulta huonoina. Syksyllä 1979 kauppa-ja teollisuusministeriksi tullut Ulf Sundqvist (SDP) on todennut, että Imatran sijasta parempi paikkakunta olisi ollut Salo: teollisuusympäristö Valcon kaltaiselle yrityksillä olisi ollut parempi. Tämä on tietysti vain jossittelua. Tuskin lopputulos olisi ollut yhtään sen parempi.
Hitachin painostus vaikutti voimakkaasti hallituksen haluun jatkaa kuvaputkitehdasta syksyllä 1979. Valmet nähtiin ratkaisuiksi ottaa Valcon tuotanto haltuun. Suuremmalla valtionyhtiöllä ajateltiin olevan parempi markkinakoneisto ja kontaktit. Taustalla oli myös tieto Neuvostoliiton halusta ottaa suurempi kuvaputki määrä. Erityisesti Moskovan olympialaiset nähtiin hyväksi mahdollisuudeksi markkinoida Valcon kuvaputkia (USA:n boikotti tosin vähensi kysyntää). Neuvostoliitto ilmoitti halusta saada 200.000 kuvaputkea. Mahdollisesti määrä olisi myöhemmin saattanut jopa lisääntyä. Suomessa alettiin toivoa idänkaupan pelastavan kuvaputkiteollisuuden. Esteenä idänkaupan lisäämisellä oli kuitenkin Suomen lainsäädännössä mainittu ns. 80-20-sääntö, jonka mukaan itään vietävällä tavaralla tuli olla 80% kotimaisuusaste. Kuvaputkien kotimaisuusastetta oli vaikea saada yli 60 %:n.
Valmetin johtohenkilöstöön kuulunut idänkaupan asiantuntija ja presidentti Kekkosen luottomies Olavi J. Mattila on todennut Valmetin olleen melko vastahakoinen ottamaan Valcon tuotanto. Mattila ei ole suoraan myöntänyt pakottiko valtio Valmetin tähän toimenpiteeseen, mutta sitä on pidettävä todennäköisenä. Viittaan tässä yhteydessä Hitachin vetoomuksiin ja uhkailuihin. Japanilaisyhtiö uhkasi vaikeuttaa muiden suomalaisten ja japanilaisten yhtiöiden yhteistyötä niin Suomessa kuin Japanissakin. Tämän lisäksi Hitachin edustajat totesivat konkurssin tuovan Suomelle negatiivista mainetta kansaivälisessä teollisuusyhteistyössä. Japanilaiset kokivat Suomen hallituksen luovuttavan liian helpolla. Hitachi oli jo aiemmin todennut tuotannon kyllä saatavan ajan kanssa kuntoon, kunhan vain rahoitus järjestyisi. Todellinen syy japanilaisten painostukseen taisi olla halu saada oma 20 % pääomansa valtion kautta pois ja vetäytyä tämän jälkeen vähin äänen Suomesta. Lisäksi jokaisesta kuvaputkesta maksettiin Hitachille rojaltimaksu. Uskoisin japanilaisyhtiöllä olleen jo varma näkemys, ettei yritys tule kannattamaan. Toki on mahdollista, että Hitachi sai tietää Neuvostoliiton lisääntyneestä kiinnostuksesta ja siksi halusi jatkaa Suomessa. Hitachin kiinnostuksesta idänmarkkinoita kohtaan on esitetty ristiriitaisia tietoja. Takuuseen tästäkään väitteestä ei voida mennä. Yhtä kaikki, lopulta Valtio ja Valmet vakuuttuivat Hitachin vetoamuksista ongelmien korjaamisessa, ja näin myös kuvaputkiteollisuutta päätettiin vaikeuksista huolimatta jatkaa.
Eduskunnassa kritiikki entisestään yltyi. Tähän vaikutti myös oikeistopuolue kokoomuksen erinomainen vaalitulos 1979 eduskuntavaaleissa. Oikeiston vaikutusvalta eduskunnassa lisääntyi. Niin lisääntyi myös oikeistolaisen talouspolitiikan vaikutus. Tämä tarkoitti enemmän markkinavetoista ja vähemmän valtiovetoista politiikkaa. Myös keynesiläinen taloupolitiikka oli länsimaissa päättymässä. Politiikan vankkuriksi asetettiin monetaristinen ja markkinavetoinen talouspolitiikka. Suomessakin muutos alkoi vähitellen tapahtua. 1980-luvun alussa rahamarkkinoita alettiin asteittaisesti muuttamaan. Oltiin siirtymässä talousliberalistisempaan suuntaukseen. Valcon valtiovetoinen tehdas alkoi näyttämään vanhanaikaiselta ja kankealta. Uskottavuus valtionvetoisesta teollisuuspolitiikasta oli loppumassa. Yhä enenevässä määrin valtion rahoja haluttiin kohdennettavaksi tutkimus-ja kehitystoimintaa sekä yksityiselle p-k-sektorille. Ajattelutavan muutos ei totisesti ainakaan helpottanut Valmetin ponnisteluja tuotannon palauttamiseksi. Hallitus ja Valmet yrittivät luoda vielä "talvisodan henkeä" kuvaputkiteollisuuden pelastamiseksi. Loppu näytti kuitenkin olevan vääjäämättä edessä.
Vuoden 1980 aikana Valmet yritti löytää ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi. Yhtiö aloitti hyvissä ajoin myös tiedustelut ostajaehdokkaan löytämisestä. Valmetin tekemien markkinatutkimusten ja konsultaatioiden jälkeen selvisi, että kuvaputkien markkinat erityisesti suurempien 22 ja 26 tuuman kuvaputkien osalta olivat saturoineet: ylikapasiteetti oli ilmeinen. Lisäksi kuvaputkiyritysten tuotevalikoimaan olivat tulleet pienemmät 16 ja 18 tuuman dataputket tietokoneteollisuuden laajentuessa vähitellen myös kotitalouksiin. Valcon olisi välittömästi pitänyt reagoida tähän kehitykseen. Mahdollisuutta tähän ilman pääoman suurta lisäystä ei ollut. Eduskunta oli juuri tiukan debatin jälkeen vastahakoisesti myöntynyt määrärahoihin Valcon tuotannon siirtämiseksi Valmetille. Uusiin pääoman lisäyksiin ei jo yksistään poliittisesti tulenaran tilanteen vuoksi ollut mahdollisuuksia. Valmetille ja valtiolle tilanteen selviäminen tuli varmasti suurena pettymyksenä. Lisäksi todettiin Imatran tehtaan tuotantokapasiteetin tulleen riittämättömäksi. Valmetin automaatioryhmän johtajan Hans Andersinin konsultaatiomatkojen jälkeen selvisi, että Euroopan kuvaputkimarkkinoita dominoivat suuret tehtaat. Kilpailu ajoi moniin fuusioihin: suuremmat tehtaan söivät pienempiä. Imatran tehdas jäi kilpailun jalkoihin. Tästä osoituksena Valmetin johtajan Olavi J.Mattilan toteamus syksyllä 1980: "alle miljoonan kuvaputkikapasiteetin tehtaita ostetaan alle markalla". Ongelmia lisäsi vielä keskeisten raaka-aineiden lasin ja fosforin puute ja kallistuminen. Suomi oli devalvoinut valuuttansa 1976 ja 1977. Tästä aiheutunut tuotantokustannusten nousu siirtyi suoraan tuotteiden hintoihin.
Vaihtoehdoksi ei juuri jäänyt muuta kuin lopettaa suomalainen kuvaputkiteollisuus tai myydä tehdas suuremmalle toimijalle. Pitkään yhtenä ostajaehdokkaana toimi ranskalainen Videocolour, jolla oli kiinnostusta saada Imatran tehdas haltuunsa: mahdollisesti laajentuneiden itämarkkinoiden vuoksi. Myymistä vaikeutti kuitenkin ranskalaisten vaatimus saada tehtaan konekapasiteettia muutettua, niin että dataputkien valmistus olisi mahdollista. Laitemuutosten ja tehtaan laajennuksen olisi pitänyt tapahtua valtion rahoituksella. Valmiutta tähän ei ollut. Yhtenä ostajana ehdokkaana vilahti myös Neuvostoliitto, jonka elektroniikkaministeri oli jopa vieraillut Valcon tehtaalla. Nopeasti tämäkin vaihtoehto kuivui kokoon. Gosplan halusi säästää dollareita, joten mihinkään ylimääräiseen ei maalla ollut varaa. Lisäksi myymistä eurooppalaisille kilpailijoille vaikeutti Hitachi. Yhtiö ei halunnut tekniikkansa päätyvän kilpailijoille. Pian päädyttiikin ratkaisuun, jossa ainoa vaihtoehto oli konkurssi ja tehtaiden alasajo. Suomalaisen kuvaputkiteollisuuden loppu oli selviö.
Kuvaputkiteollisuuden loppuminen toi Suomeen myös poliittisen kriisin. Oppositio syytti hallitusta eduskunnan harhauttamisesta. SMP:n ja kokoomuksen johdolla laadittiin muistutuskirjelmä hallituksen toimien epäluotettavuudesta. Kokoomus esitti samalla välikysymystä. Välikysymys keskustelusta tuli tiukka poliittinen vääntö, jossa hallitus sai todella puolustella toimiaan. Erityisen koville joutui SDP ja puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jermu Laine sekä kauppa-ja teollisuusministerinä toiminut Eero Rantala (SDP). Muistutuskirjelmä koski Valcon hallintoneuvoston puheenjohtajan sekä kauppa-ja teollisuusministeri Eero Rantalan toimia keväällä 1979. Syytöksen mukaan Rantala oli ollut jäävi päättämään Valcon rahoituksesta. Opposition mielestä kauppa-ja teollisuusministeri harhautti eduskuntaa koska oli syytteen mukaan pimittänyt tietoja. Rantala puolustautui sanoen, että johtokunta oli antanut hänelle kaikki tiedot, jossa luvattiin yhtiön tulevan vielä kannattavaksi, ja että ongelmat tehtaalla kyllä saataisiin korjattua. Informaatiota ei hän eduskunnalta halunnut pimittää. Johtokunnan positiivisiin asenteihin varmasti vaikutti Hitachin lupaukset tuotannon saattamiseksi kuntoon. Rantala joutui pahaan välikäteen. Päätös rahoituksesta keväällä ja syksyllä 1979 piti tehdä nopeasti, eikä informaatiota päätöstensä tueksi ollut riittävästi. Rantala oli luottanut johtokunnan näkemyksiin. On toisaalta myös esitetty Rantalan toimineen liiaksi tunnepohjalta. Rantalan isoisä oli perustamassa Suomen Metallityöntekijöiden liittoa, joten mahdollisesti poika Rantala halusi pelastaa nimenomaisesti metalliteollisuuden työntekijät. Valcon työntekijöistä suurin osa oli entisiä metallityöntekijöitä. Kyseessä tällöin olisi ollut jonkinlainen solidaarisuuden kädenpuristus.
Oikeuskansleri tutki Rantalan jääviyden todeten, ettei aihetta syytteeseen ollut. Tämä oli odotettu tulos tämänkaltaisessa tapauksessa, jossa valmista toimintasuunnitelmaa ei ollut. Valcon ongelmat olivat uusia Suomen teollisessa historiassa. Oikeuskansleri näki Rantalan kaksoissidoksen jossain määrin olleen ongelmallinen, mutta ei kuitenkaan siinä määrin,että aihetta syytteen nostamiseksi olisi ollut. Oikeuskansleri kuitenkin kehoitti jatkossa eduskuntaa muuttamaan lakeja niin, ettei tämän kaltaisia kaksoissidoksia syntyisi. Yhtä kaikki. Rantalan ja SDP:n syytteet menivät nurin ja välikysymys ei lopulta hallitusta kaatanut. Voidaan myös sanoa opposition yrittäneen hyväksikäyttää yhtiön vaikeaa tilaa. Valcolla oli hallintoneuvosto, jossa edustettuna oli myös muiden puolueiden edustajia, mukaan lukien kokoomuksesta. Lisäksi yrityksen yhtenä kirjanpitäjänä toimi kokoomuksen kansanedustaja. Toimitusjohtaja Saaren mukaan yhtiö ei missään vaiheessa yrittänyt pimittää tietoja yrityksen tilasta. Tieto olisi kyllä ollut vapaasti hallintoneuvoston ja eduskunnan saatavissa, mikäli vain kiinnostusta aisoiden selvittämiseen eduskunnalla olisi ollut.
Valcon konkurssin aikana myös Salora oy joutui julkisten ryöpytysten kohteeksi. Yhtiö oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin jo vuoden 1977 aikana, jolloin raumalainen metalli-ja telakkayhtiö Hollming oy osti yrityksen tuotannon. Talousvaikeuksien yhteydessä paljastui myös Saloran talousrikokset. Yhtiö oli myynyt televisioita ohi kirjanpidon. Näistä rikoksista yhtiö myös tuomittiin. Pian Saloran ongelmat liitettiin myös Valcoon. Epäilyt kuvaputkitehdasta kohtaan heräsivät. Saloran talousrikoksilla ei kuitenkaan ollut mitään yhteyttä Valcoon. Ainoa yhteys oli Saloran vaikeudet maksaa toimitettuja kuvaputkia. Tämä tulee ilmi myös Valcon kirjanpitäjien sekä KTM:n selvitystyöryhmän raporteista. Toimitusjohtaja Saari on myös muistelmissaan vakuuttanut ettei Valcon missään vaiheessa syyllistynyt kirjanpidon peukalointiin. On myös syytä mainita, että Salora syrjääntyi nopeasti Valcoa koskevassa päätöksenteossa. Osittain tämä varmasti tapahtui yhtiön omien talousongelmien vuoksi. Osakkuudesta huolimatta Saloran rooli kuvaputkitehtaan asioissa jäi minimaaliseksi. Yhtiö koki, että heidät syrjäytettiin valtiovallan toimesta. Tämä saattaisi selittyä myös Saloran omilla talousvaikeuksille. Pettymystä televisioyritykseen oli varmasti myös valtion puolelta.
Paljon julkista kohua aiheuttaneen Salora-tapauksen yhteydessä paljastui, että yritys oli lahjonut Valcon perustamisen yhteydessä valtion edustajia. Salora oli lähettänyt "joululahjastereot" Sorsalle, Johannes Virolaiselle, Jermu Laineelle, Walhroosille, Pekka Tarjenteelle sekä Kristian Gestrinille. Valtiovallan edustajat kiistivät lahjonnan eikä syytteitä heitä vastaan nostettu. Ainoa tuomittu oli Walhroos, joka sai sakkorangaistuksen. Tämä siitä johtuen, että oli tapauksessa ainoa virkamies. Moraaliselta kannalta voidaan tapauksesta olla montaa mieltä. Tosiasia kuitenkin on ,että virkamiesoikeiden kannalta katsottuna kansanedustajat ja hallituksen edustajat eivät olleet virkamiehiä, joten myöskään tuomiot heitä vastaan eivät olisi olleet oikeutettua. Moraaliselta kannalta voidaan tietenkin olla mitä mieltä tahansa.
Oli asia kuinka tahansa tällä ei voinut olla positiivia vaikutuksia kuvaputkitehtaan tulevaisuuteen. Salora-tapaus myös tahrasi Kalevi Sorsan maineen. Eduskunnassa Veikko Vennamo antoi Sorsalle kuuluisan lempinimen "Valco-Sorsa". Myös presidenttipeli oli käynnissä. Kekkosen kuningastien tiedettiin tulevan päätökseen. Valco -tapauksen on sanottu tärvelleen lopullisesti Sorsan mahdollisuudet presidenttiyteen. SDP:n ehdokkaaksi 1980-luvun alussa nousi Mauno Koivisto. Valco mustamaalasi myös SDP:n maineen. SDP:n edustajana Koiviston mahdollisuus ei näyttänyt hyvältä. Eduskunnassa nousi väitteitä opposition halusta pelata presidenttipeliä Valcolla- näin varmasti olikin. Politiikassa vastustajan heikkouket pyritään löytään. Miksi Valcon tapauksessa olisi muka toimittu toisin? Vaikka kuvaputkitehdasta oli laajasti alkuvaiheessa kannatettu, tuli siitä vaikeuksien kautta oppositiolle mainio ase erityisesti suurinta puoluetta SDP:tä vastaan. Koivisto oli varauttanut Sorsaa viemästä Valcoa liian lähelle SDP:tä. Varoitukset osoittautuivat paikkansa pitäväksi. Koivisto kuitenkin lopulta valittiin SDP:n edustajana Suomen presidentiksi 1982.
Syksyllä 1980 Valmet ja valtio oli päätynyt ratkaisuun kuvaputkitehtaan lopettamisesta. Eduskunnalta pyydettiin vielä lisävaroja hallittuun alasajoon. Uusi kauppa-ja teollisuusministeri Ulf Sundqvist (SDP) joutui tekemään lopettamispäätöksen. Walhroos on todennut myöhemmissä lehtihaastatteluissa saaneensa Sundqvistin lopulta ymmärtämään ettei muuta vaihtoehtoa kuin lopettaminen ole. SDP:ssä tapausta luonnollisesti pidettiin suurena pettymyksenä, joten puolue varmasti halusi katsoa kaikki vaihtoehdot läpi ennen lopullista päätöstä.Valcon (Finnvalcon) lopettaminen siirtyi 1980 syksyn kunnallisvaalien yli. Tästäkin on SDP:tä syytetty. Kritiikin mukaan puolue olisi halunnut antaa eduskunnalle ja lehdistöllä vielä syksyllä 1980 vaikutelman asioiden Imatran tehtaalla olevan kunnossa. Tähän kritiikkiin voi kuitenkin esittää vastaväitteitä. Nimittäin vielä syksyllä Valmet neuvotteli kuvaputkitehtaan myymisestä. Näin ollen ei suotta haluttu antaa julkisuuteen kuvaa täysin epäkelvosta ja konkurssikypsästä yrityksestä. Tämä julkinen signaali olisi takuulla karkoittanut jokaisen ostajaehdokkaan välittömästi. Tämä saattaa olla todellinen syy miksi vielä syksyllä haluttiin antaan positiivinen kuva yrityksestä. Politiikassakaan kaiken ei tarvitse joka hetki olla poliittista peliä. Muitakin syitä voi olla olemassa. Yhtä kaikki. Kun lopullinen tieto ostajaehdokkaiden katoamisesta oli tapahtunut suostui eduskunta myöntämään määrärahat toiminnan alasajoon. Suomalainen kuvaputkiteollisuus oli näin ollen tullut tiensä päähän.
Saloran ja Nokia yhteistyöstä on myös mainittava, koska se on kuitenkin myöhemmälle Suomen elektroniikkateollisuuden kehitykselle ratkaiseva tekijä, Yhtiöt aloittivat radiopuhelinyhteistyön jo 1975, eli siis ennen kuin Valco oli aloittanut toimintansa. Melko pian kuvaputkitehtaan perustamisen jälkeen selvisi, että Valco tarvitsee myöhemmin tulevaisuudessa tuotevalikoimaansa myös puolijohteet, mahdollisesti myös radiopuhelintuotantoa. On mahdollista, että tämän tiedon vuotaminen Nokian korviin sai sen viimein varpailleen. Kuten edelle olen jo esittänyt, Nokia oy:ssä pelättiin valtionyritysten liian suurta vaikutusta elektroniikkateollisuudessa. Nokia kyllä teki yhteistyötä valtion kanssa Televan kautta, mutta halusi varmasti pitää valtion tarpeeksi eteellä. Kun tiedot Saloran ja valtion yhteistyöstä tuli ilmi, tiivisti Nokia yhteistyötä myös Saloran kanssa. Tämä mahdollisesti syystä, että Nokia halusi pitää silmällä Saloran ja Valcon suunnitelmia. Myös Nokialle tarjottiin aluksi mahdollisuutta osallistua Valcon perustamiseen, mutta yhtiö oli kieltäytynyt. Tämä ratkaisu tavallaan jakoi Suomen elektroniikkateollisuuden kahteen leiriin. Valco/Saloraan, joka toimi televisioteollisuudessa sekä Televa/Nokia, jonka tarkoituksena oli kehittää puolijohde- viestintä-ja tietokoneteollisuutta. Aluksi osapuolilla varmasti oli ainakin jonkinasteinen luottamus toisiaan kohtaan. Tuotannon-ja kehittämisen osa-alueet olivat selkeästi jaoteltuina.
Luottamuksen rikkoi lopulta vuoto Valcon suunnitelmista myös puolijohteita kohtaan-näin uskoisin. Tämän jälkeen yhtiöt tulivat liiaksi toistensa hiekkalaatikoille. Häikiö on Nokian historiassaan kirjoittanut,että Nokian toimitusjohtaja Kari Kairamo tahtoi aloittaa poliittisen pelin Valcon toiminnan rajoittamiseksi. Valcon perustamiseen osallistunut KTM:n ja SDP:n edustaja Unto Lund on myöhemmin arvellut juuri Nokian osallistuneen Valcon kaatamiseen. Mikä lopulta oli Nokian rooli Valcon vaikeuksiin? Vaikuttiko Nokia Valcon rahoitukseen vetoamalla Suomen pankkiin? Tuskinpa vain. Entä vetoaminen hallituksen edustajiin? Yksityistä yrittäjyyttä eniten Suomessa kannattava puolue kokoomus ei ollut hallituksesa kuin vasta 1987. Joten tämäkin vaihtoehto on poissa laskuista. Ainoa keino vaikuttaa oli julkinen keskustelu. Tämä onnistui laajemmassa mielessä vasta kokoomuksen noustua toiseksi suurimmaksi puolueeksi 1979, eduskunta muuttui näin oikeisto-keskusta enemmistöiseksi. Mutta kuinka paljon Nokia oli vaikuttamassa oikeistokansanedustajien puheenvuoroihin. Tuskimpa juurikaan. Loppuvedoksi on siis todettava Nokian roolin Valcon alasajossa olleen marginaalinen jollei täysin mitätön. Ainoa seikka, josta Nokiaa voitaisiin syyttää oli Televan tuotekehittelyyksikön hankkiminen sekä yhteistyö Saloran kanssa. Näillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä Valcon vaikeuksien kanssa. Kuvaputkitehtaan konkurssin suurimmaksi syyksi osoittautui yksinkertaisesti kuvaputkitehtaan johdon oman osaaminen puute. Luonnollista tietysti on, että epäonnistuminen yhteydessä syyllisiä etsitään aina muualta. Ei tietenkään ole helppoa myöntää epäonnistumisia.
Kuten olen jo edellä kirjoittanut Salora vähitellen vätäytyi tai syrjäytettiin enemmän tai vähemmän omasta halusta kuvaputkitehtaan päätöksenteosta. Yhtiö oli aloittanut myös entisestään tiivistyneen radiopuhelinyhteistyön Nokia kanssa: yhteistyöstä syntyi Mobira oy 1979. Salora sulautettiin lopullisesti Nokiaan 1982. Samoin kävi myös Televalle samaisena vuonna. Tämä oli historiallinen teko, sillä Televa oli ensimmäinen valtionyhtiö, joka yksityistettiin. Nokia sai kaupan myötä lähes yksinoikeuden Suomen viestiliikenneverkkoihin ja kaapeleihin. Nokia oli kiinnostunut Televan tekniikasta jo 1977, jolloin yhtiö myös osti Televan kehittelykeskuksen, joka ristittiin Telefennoksi. Valtio siis alkoi myydä Televaa jo 1970-luvun loppupuolella. Tämäkin ratkaisu osaltaa vahvistaa käsitystäni ettei valtiolla ollut mitään suurta sosialisointisuunnitelmaa. Miksi valtio olisi myynyt tuotekehitysyksikön Nokialle, mikäli tarkoituksena oli kaapata myös Nokian tuotanto valtiolle? Sosialisointisuunnitelmista ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi näyttöä. Pikemminkin juuri päinvastoin. Nokia halusi saada haltuunsa sekä Televan että Saloran (Salcomp.) erittäin hyvää osaamista sisältäneet tuotekehitysyksiköt. Televan myynti on aiheuttanut myöhemmin kritiikkiä, lähinnä syystä, että Televa kehitti yhden Nokian myöhemmistä jalokivistä,eli digitaalisen järjestelmän DX200:n. Nokia on arvioinut sen tuoneen yhtiölle vuosina 1980-2014 noin 40 mrd. Kritiikki kohdistui liian halpaan myytihintaan valtion taholta. Voidaan tosin sanoa Nokian maksaneen kaksinkertaisesti verotuloina valtiolle sen aikoinaan menettämän summan. Luonnollista oli myös Valcon epäonnistumisen myötä siirtää elektroniikkateollisuuden kehittämisen kapula vaihteeksi Nokian ja yksityisen teollisuuden harteille.
Loppukaneetiksi voisi todeta Valcon olleen kaiken kaikkiaan positiivinen yrityshanke epäonnestaan huolimatta. Ensinnäkin vielä 1970-luvulla poliitikoilla tuntui olevan rohkeutta ja itseluottamusta lähteä kunnianhimoisiin teollisiin hankkeisiin. Valco lisäsi myös suomalaisten ymmärrystä markkinoista sekä kovasta kansainvälisestä yrityspelistä. Mutta epäonnistumisen myötä Valco toi myös äärimmäisen varovaisuuden valtion yritystoimintaa kohtaan. Mielestäni tämä taas ei ole hyvä asia. Riski kuuluu maailmaan, olipa kyse sitten valtion tai yksityisen sektorin yritys. Meille on syntynyt näkemys, että vain yksityiset yritykset ymmärtävät mitä kannattaa tuottaa ja mitä ei. Valtio on joutunut paitsioon. Valco aiheutti myös, että teollisuuspolitiikka nähdään Suomessa liian ideologisesta näkökulmasta. Parempi olisi pohtia, miten markkinoille pääsee parhaiten ja nopeinten, eikä sitä kumpi osapuoli nyt ymmärtää yritystoimintaa tarpeeksi, poliitikot vai liikemiehet. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Kiina, joka tällä hetkellä valloittaa markkinoita monilla valtionyhtiöillä. Yksityinen teollisuus käyttää argumenttina, ettei valtio ymmärrä markkinoita. Mutta tästä ei ole mitään absoluuttista näyttöä. Maailmaan mahtuu monia menestyneitä teollisuusyrityksiä, jotka ovat synnytetty valtion tai virkamiesten toimesta. Epäonnistumiset kuuluvat siis sekä valtion että yksityisomistuksen yrityksille. Suomessa selkäesti on nähtävissä, kuinka pelko valtion teollisuuden epäonnistumisesta on aiheuttanut sen, ettei uusia hankkeita edes pohdita. Valco on jättänyt ikävän muiston kansan kollektiiviseen muistiin, mitä tulee valtion yritystoimintaa kohtaan. Tämä on myös mielestäni syy, miksi Valcolla on selkeä paikka suomalaisessa teollisuushistoriassa. Se on "trauma", jonka käsitteleminen on tärkeää. Yhä nykyisinkin kun puhutaan valtion yrittäjyydestä, tuoreimpana esim. Talvivaara, kuulee lauseen alkavan.."muistakaa Valco"...Suomi on tänä päivänä täynnä riskipuhetta, mitä tulee rohkeisiin yrityksiin luoda maahan työpaikkoja-ja teollista toimintaa. 1976 oli kova usko ja into saada Suomeen uusi teollinen aluevaltaus. Samanlaista uskoa tulevaisuuteen kaivattaisiin nyt uudelleen.
Lähteet:
http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20150983/urn_nbn_fi_uef-20150983.pdf
Markku Kuisma: Suomen poliittinen taloushistoria, 2013
Heikki Ylikangas: Suomen historian solmukohdat, 2006
Tarkemmin EEC-sopimuksen synnystä. Sopimus aiheutti runsaasti kiistaa erityisesti vasemmistopuolueiden sisällä. Kommunistit luonnollisesti vastustivat tämänkaltaista länsimaisen kapitalismin luomusta, mutta niin vastustivat myös monet sosialidemokraatitkin. Juuri SDP:n sisällä syntyi jakaantumista sopimuksen puolesta ja vastaan. EEC-sopimus liittettiin myös niin sanottuun Zavidovo-vuotoon sekä presidentin uudelleen valitsemiseen. Kekkonen neuvotteli Neuvotoliiton edustajien kanssa Zavidovossa Suomen EEC-jäsenyydestä 1972. Neuvostoliitto oli aluksi suhtautunut Suomen jäsenyyteen nihkeästi, mutta Kekkosen suostuttelujen jälkeen, maa antoi siunauksen. Suomessa tapauksesta tuli sisäpoliittinen kriisi, lähinnä syystä, että Kekkonen oli antanut Neuvostoliiton edustajille omakohtaisen valansa, ettei Suomen ulkopolitiikka muutu EEC-jäsenyyden myötä. Uutiset Zavidovosta vuodettiin lehdistölle, jolloin alkoi keskustelu Kekkosen halunneen kasata itselleen lisää valtaa Neuvostoliiton avustuksella. Suomen perustuslain mukaan Kekkosen presidenttiyden oli määrä tulla päätökseen. EEC-sopimus kuitenkin yhdistettiin "pakkoon" laatia poikkeuslaki Kekkosen presidenttiyden jatkolle. Jotta poikkeuslaki oltaisiin saatu voimaan, tuli perustuslakia muuttaa. Oikeisto oli jo ryhmittynyt sopimuksen ja Kekkosen taakse samoin keskustapuolue. Käännytettävät tuli siis löytää vasemmiston piiristä, jotta 5/6 osan enemmistö oltaisiin saatu poikkeuslain taakse. EEC:stä saatavat edut painoivat lopulta eniten, joten poikkeuslaki ja EEC-sopimus hyväksyttiin. Taustalla oli myös Kekkosen sekä keskustavasemmisto-akselin halu kehittää Suomen taloutta valtionyhtiöiden kautta (Kuisma, 210-211). Koska Suomen markkinat olivat ja ovat yhä pienet, vaati teollisuus markkinoita rajojen ulkopuolelta, ja mahdollisuus tähän tuli juuri EEC-sopimuksen kautta. Punamultahallitukset näkivät teollisuuden laajentamisen mahdollisuutena samalla laajentaa hyvinvointivaltiota ja peruspalveluita. Talouden tuli kasvaa, jotta jakovaraa löytyisi enemmän. Näin hyvinvointivaltion kasvattaminen kasvatti samalla myös hallituspuolueiden SDP:n sekä keskustapuolueen poliittista valtaa. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa EEC-sopimuksen lopulta ratkaisseen poliitikkojen valinnat 1970-luvulla ideologisista eroista huolimatta (Ylikangas, 311-312).
Palataan Valcon perustamiseen. On kuitenkin eräitä seikkoja, joiden kautta voitaisiin päätyä toisenlaiseen näkemykseen alkuidean esittäjästä. Rovaniemellä 1974 vuoden alkupuolella pidettiin elektroniikkateollisuuden seminaari, johon kutsuttuina olivat myös valtiovallan edustajia. Valcon ongelmien tultua esiin vuoden 1979 aikana, esitti Veikko Vennamo eduskunnassa Valcon perustamisen perustuneen "viinalle, kortinpeluulle ja rappiolle". Vennamo viittasi useissa yhteyksissä Lapin metsästysmajalle vuonna 1974 tehtyyn seminaarimatkaan, johon osallistuivat Saloran sekä valtiovallan edustajia. Yhteisistä elektroniikkateollisuuden hankkeista seminaarimatkalla on mitä luultavammin ainakin alustavasti keskusteltu. On kuitenkin mahdotonta sanoa, kuinka pitkälle meneviä kuvaputkitehtaan kaavailuja Lapissa oikeastaan tehtiin, ja otettiinko keskusteluissa esille mahdollisuus kuvaputkitehtaan perustamiseen valtiovallan avulla?
Myös muita alkuidean esittäjiä on mainittu. Paavo Lipponen muistelmissaan on esittänyt, että kauppa-ja teollisuusministeriön (KTM) kansaliapäälikön Brur Walhroosin olisi keksinyt ja käynnistänyt hankkeen kuvaputkitehtaan perustamisesta. Varmaa väitteessä on ainakin toinen puoli. Asemansa vuoksi KTM:n kansaliapäällikkönä toimineen Walhroosin tehtävänä oli käynnistää hanke ja perustaa työryhmä selvittämään taloudellista kannattavuutta, on kuitenkin mahdotonta sanoa oliko idean luoja juuri Walhroos? On myös esitetty alkuidean alullepanijaksi Outokumpu oy:ssä vaikuttanutta ja myöhemmin myös Valcon toimitusjohtajana sekä KTM:n työryhmän vetäjänä toiminutta diplomi-insinööri Lauri Saarta. Saari on muistelmissaan todennut luonnostelleensa lautasliinalle mallin, jossa koottuna oli ajatus, miten valtiovalta koordinoisi elektroniikkateollisuuden kehitystä Suomessa. Lautasluonnoksen sai käsiinsä SDP:n Jermu Laine (silloisen hallituksen toinen kauppa-ja teollisuusministeri), jonka toimittamana luonnos päätyi kauppa-ja teollisuusministeriön tutkittavaksi. Oliko tässä luonnoksessa Salora ja kuvaputkitehdas mukana? Tällöin idean luojana voitaisiin pitää Lauri Saarta. On myös epäselvää esiteltiinkö Saaren hahmotelma jo Rovaniemellä Saloran edustajille? Oliko luonnos valmistunut ennen kyseistä seminaaria? Asiaan on vaikea saada täyttä varmuutta. Mahdollista on myös, että Laineen KTM:ään viemä ehdotus olisi muotoutunut kuvaputkihankkeeksi juuri kansliapäällikkö Walhroosin mielessä. Varmuutta tästäkään asiasta on haastavaa saada. Mikäli idea kuvaputkitehtaaseen tuli Saarelta, Walhroosilta tai muilta valtiovallan edustajilta, niin tämä on kyllä onnistuttu peittämään hyvin. Median kautta suurimmalle osalle kansasta on muodostunut käsitys Saloran "huijanneen" valtiovallan mukaan hankkeeseen esittämällä liian yltiöpositiivisia näkymiä. Tästä ei kuitenkaan voida mitenkään olla 100 % varmoja. Todennäköistä on kuitenkin, että lähtölaukaus kuvaputkihankkeelle tuli juuri televisioyhtiö Saloralta.
Oli asia miten tahansa, niin selvää on, että sekä kuvaputkitehdas kuin myös Salora liitettiin valtion elektroniikka-yhtymän kaavailuihin. Yhtymään oli myös liitettynä Nokia oy sekä valtion sähkö-ja lennätinlaitoksena toiminut Televa oy, joka muutettiin osake-yhtiöksi vuosien 1975-1976 aikana. Televan omistajina toimivat niin Valmet oy kuin Outokumpu oy:kin. Hallituksen kaavailuissa Televan ja Nokian tarkoituksena oli yhdessä kehittää puolijohde- ja tietokoneteollisuutta. Näistä kaavailuista Nokia sai vihiä ja yhtiössä alettiin pelätä valtion liian suurta vaikutusvaltaa elektroniikkateollisuudessa. Tämän on vahvistanut myös professori Häikiö Nokian historia teoksessaan. Kuriositeettinä mainittakoon samaisesta kirjasta löytyvän kuva kyseisestä edellä mainitusta yhtymäluonnoksesta. Erityisesti toimitusjohtaja Kari Kairamo oli huolissaan Nokian kohtalosta. Osaltaan tämä paljastaa jännitteitä, joita valtion yritystoiminnan ja yksityisen teollisuuden välillä 1970-luvun puolivälissä oli. Luottamusta puolin ja toisin ei juurikaan tuntunut olleen. Yksityisen teollisuuden vastaveto valtion aggressiiviselle yrityspolitiikalle oli elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n perustaminen 1974.
Varmaan vastausta Valcon syntymisen ensi hetkistä on siis vaikeaa saada. Tämä on myös luonnollista tilanteessa, jossa on päädytty epäonnistumiseen. Kaikki haluavat siivota jälkensä ja esittää asian itselle paremman selityksen valossa. "Totuus" tällöin helposti peittyy. Oli asian laita kuinka tahansa, niin eduskunnassa Valcon perustaminen ei tunteita herättänyt. Hallitus perusteli hankkeeseen lähtemistä työllisyys-alue-ja budjettipolitiikalla. Eräs keskeinen perustelu oli kotimaisista komponenteista saatava hyöty vaihtotaseeseen. Omista kuvaputkista saatavan säästön arveltiin olleen noin 200 milj. markkaa. Taloudellisen suhdanteen heikentyminen ja talouskasvun pysähtyminen olivat tuoneet Suomeen velkaantumisen, työttömyyden kasvun sekä kauppa-ja vaihtotaseen alijäämän. Hallituksessa arveltiin kotimaisten komponenttien tuovan helpotusta erityisesti vaihtotaseongelmaan. Argumentilla on katetta siinä mielessä, että juuri elektroniikkateollisuuden komponentit olivat suurimmaksi osaksi ulkomaista tuontia. Elektroniikkateollisuuden kehittämistä omien kotimaisten komponenttien puute varmasti heikensi. Työpaikkoja tehtaan arveltiin tuovan 800-900. Lisäksi eräs hallituksen tavoitteista oli myös kansainvälisyyden sekä yritysten ja valtiovallan yhteistyön lisääntyminen. Varmasti juuri EEC-sopimus määritteli näitä yhteistyötavoitteita.
Suhteellisen pienet määrärahat siis hyväksyttiin ilman laajaa keskustelua. Asia joka jälkeenpäin näyttää oudolta. Olihan kyseessä kahden (Valco, Televa) osake-yhtiön perustaminen uudelle nousevalle teollisuuden alalle. Kyseessä oli lisäksi valtion yritykset, joiden pääkilpailija oli lähinnä yksityinen teollisuus. Suomessa valtionyritykset on pääsääntöisesti perustettu turvaamaan perusteollisuutta. Argumentteina valtion omistajuudella ovat olleet usein strategiset syyt. Esimerkkinä tästä vaikkapa Valmetin (valtion metalli) perustaminen turvaamaan Suomen puolusvoiminen materiaalihankintaa. Valcon perustamisen voidaan sanoa menneen eduskunnassa "tutkan" alta. Poliittisesti hankkeeseen suhtauduttiin vähäisellä kritiikillä. Lähinnä kiistely koski sijaintipaikkakuntaa. Suomessa 1970-luvulla toteutettiin kehitysaluepolitiikkaa, joka oli erityisesti keskustapuolueen politiikan keskiössä. Kehitysalueet olivat jaoteltuina vyöhykkeisiin sen mukaan kuinka hyvin ne olivat taloudellisesti kehittyneet: mittareina pidettiin lähinnä työllisyyttä ja teollista toimintaa. On syytä mainita kehitysalupolitiikan olleen laajasti käytössä ympäri Eurooppaa, joten kyseessä ei näin ollut millään tavalla pelkästään suomalainen ilmiö, kuten ei ollut myöskään valtion suuret panostukset nousevaan elektroniikkateollisuuteen. Valtion omistamia kuvaputkitehtaita löytyi ympäri länsi-keski-ja itä-Eurooppaa. Tätä seikkaa olisi hyvä käsitellä enemmänkin, mutta tämä vertailu maiden välillä vaatisi erillisen laajemman tutkimuksen.
Kekkonen hajoitti suuren työttömyyden seurauksena hallituksen 1975, ja tilalle astui Keijo Liinamaan virkamieshallitus, joka keskeytti kuvaputkitehdashankkeen. Syy tähän on esitetty olleen epäilykset kustannuslaskelmia kohtaan. Myöhemmin Valcon konkurssin aikana eduskunnassa esitettiin monia epäilyjä juuri kustannuslaskelmia kohtaan. Ketkä ne olivat tehneet ja mihin laskelmat olivat perustuneet? Ensimmäiset laskelmat tulivat Saloran kirjeessä KTM:ään. Nämä laskelmat kuitenkin muuttuivat moneen kertaan ja lopulliset laskelmat tehtiin KTM:n piirissä. On myös huomioitava Hitachin suuri rooli asiantuntijana. Japanilaisyhtiön mielipiteet painoivat laskelmissa paljon. Lisäksi Hitachin markkinatietoisuutta käytettiin hyväksi. Tämän mukaan 22 ja 26 tuuman kuvaputket olisivat säilyttäneet markkinaosuutensa vielä pitkään. Laskelmissa ei myöskään voitu ottaa huomioon tehtaan viivytyksestä syntyneitä kuluja eikä myöskään hallituksen vuosina 1976 ja 1977 tekemiä devalvaatioita, jotka nostivat raaka-aine-ja yksikköhintoja. Tuottolaskelmien korkokannaksi oltiin asetettu 10 %, mikä näinkin suurelle hankkeelle oli varsin vaatimaton prosenttiluku. Varovaisuuteen siis pyrittiin-näin voidaan todeta. Toinen syy tehdashankkeen keskeytymiseen saattoi olla japanilaisten pettymys poliittiseen epävakauteen. Asiasta ei varmuutta ole. Myös sijaintipaikkakunnat olivat vielä tässä vaihessa valitsematta. Uskoisin syyn tehdashankkeen epävarmuuteen löytyvän puhtaasti kotimaisesta politiikasta.
Martti Miettusen hätätilahallitus käynnisti kuvaputkitehdashankkeen uudelleen alkuvuodesta 1976. Ministerivaliokunta hyväksyi periaatepäätöksen perustamisesta. Valiokunnassa muutamat edustajat merkauttivat eriävän mielipiteen. Eräs näistä oli keskustapuolueen Paavo Väyrynen. Valcon tehtaan sijaintipaikkakunnaksi oli ehdotettu Imatraa. Tämä herätti vastustusta ja väitteitä puoluepoliittisesta pelistä. Imatra koettiin SDP:n vankkana kannatusalueena. Pääministeri Sorsa kuitenkin totesi tehtaan sijaintipaikkakunnan olleen pragmaattinen (käytännöllinen) ratkaisu. Sorsan mukaan tehdas oli saatava Neuvostoliiton maakaasuenergian sekä hyvien kulkuyhteyksien varrelle. Mikäli ajatellaan Valcon tavoitelleen myös Neuvostoliiton markkinoita oli ratkaisua pidettävä ainakin logistiikan kannalta järkevänä. Yhtä kaikki. Kehitysaluepolitiikka aiheutti 1970-luvun Suomessa lukuisia poliittisia kiistoja ja keskustapuolueen eriävä mielipide kertoo pettymyksestä saada tehdas omalle kannatusalueelle. Valcon pienempi komponiittitehdas perustettiin Kainuuseen Sotkamoon. Tämän ratkaisun arveltiin olleen "lohdutuspalkinto" keskustapuolueelle. Eduskunnassa hanke ei edelleenkään juuri keskustelua aiheuttanut ja Valcon osakepääoman uudelleen merkkaus tapahtui ilman suurempia intohimoja. Kun rahoitus ja sijaintipaikkakunnat olivat selvillä allekirjoitettiin yhtiösopimus helmikuussa 1976.
On mainittava vielä eräs keskeinen seikka liittyen ministerivaliokunnan myönteiseen ratkaisuun tammikuussa 1976. Kekkonen painosti muodostamaan vahvan enemmistöhallituksen. On esitetty Sorsan asettaneen kuvaputkitehtaan perustamisen SDP:n hallitukseen tulon edellytykseksi. Tällöin kyseessä olisi ollut siis hallituskysymys. Suomi oli vuoden 1975 viettänyt hyvinkin epävakaissa taloudellisissa ja poliittisissa tunnelmissa, joten paine toimivan hallituksen muodostamiseen oli suuri. Yksi tehdas sinne tai tänne, kunhan vain hallitus saadaan kasaan-näin uskoisin pääministerin Miettusen ajatelleen. Maa kaipasi poliittista vakautta. Huomioon on otettava myös SDP:n teollisuuspoliittinen ohjelma vuodelta 1975, jossa puolue lupasi lisää valtiovetoisia investointeja hoitamaan työllisyys-ja aluepolitiikkaa. Puolueelle oli tärkeää saada edes jokin merkittävä teollinen hanke käynnistettyä. Sama seikka koski myös keskustapuoluetta. Puolueessa haluttiin ajaa erityisesti laajaa aluepolitiikkaa, jossa myös teollisuus olisi hyvin edustettuna. Näin ollen voidaan sanoa molemmilla hallituspuolueilla olleen paineita politiikkansa toteuttamiseen.
 |
| Valcon Imatran tehdas |
Valcon tehtaat Imatralle ja Sotkamoon valmistuivat vuoden 1976 aikana. Teollinen toiminta Imatralla oli käynnistynyt jo keväällä 1976-tosin viivästyneenä. Jo tehtaan alkuvaiheessa ongelmia esiintyi tuotannossa ja tekniikassa. Suomalaisilla oli koulutuksesta huolimatta vaikeuksia omaksua japanilaisten ohjeita ja määräyksiä. Kulttuuri-ja kielimuurit olivat ilmiselviä. Lisäksi tuotannossa keskeisenä ollut loistekalvoituskone aiheutti ongelmia. Kuvaputken tekemisessä juuri lasin asettaminen oli erittäin kriittinen vaihe. Seurauksena lukuisia epäkurantteja tuotteita. Tehtaalla ilmeni ongelmia myös logistiikassa. Transfer-automaatiolaitteet tehtaalle oli toimittanut Rosenlew-Kone konsortio. Toimitusjohtaja Saari mainitsi Valcon halunneen ruotsalaisen toimittajan, mutta kansliapäällikkö Walhroosin määräyksestä päädyttiin antamaan tilaus Koneelle sekä Rosenlewille. Yhtiöillä ei kuitenkaan ollut kokemusta vastaavien laitteiden toimittamisesta. Kuriositeettinä mainittakoon, että Valcon robottiteknologiaa kehitteli myös nykyisin Ulvilassa toimiva Cimcorp oy. Kotiin päin vetäminen ei siis välttämättä olisi kannattanut. On kuitenkin vaikeaa sanoa olisivatko ulkomaalaiset toimittajat saaneet tehdasta lopulta yhtään toimivammaksi? Hallitusta ei tehtaan teknisistä vaikeuksista voida juurikaan syyttää. Ongelmiin myös osattiin varautua jo perustamisvaiheessa. Tästä osoituksena hallituksen halu saada Hitachilta niin sanottu turn key-sopimus, joka olisi tarkoittanut, että japanilaiset olisivat rakentaneet tehtaan alusta loppuun. Tähän eivät Hitachin toimijat kuitenkaan suostuneet: syyksi ilmoittivat Suomen lainsäädännön puutteellisen tuntemisen. Tämä aihetti sen, että Valco joutui hankkimaan laitteita monista eri lähteistä; osa tehtaan laitteista saapui mm. Englannista, joiden asentamisessa esiintyi runsaasti ongelmia.
Tuotannon ongelmien lisäksi vaikeuksia tuotti markkinointi. Alkuvaiheessa tilauksia oli muun muassa Keski-Eurooppaan, Englantiin (mm. Hawk-lentokonekauppojen yhteydessä), Neuvostoliittoon ja Pohjoismaihin. Tuotannon ongelmien vuoksi tilauskanta alkoi kuitenkin nopeasti ehtyä. Televisiomarkkinoilla tarkeää oli saada tuotteet nopeasti myyntiin.Tähän kysyntään Valco ei kyennyt vastaamaan. Yhtiösopimuksen mukaisesti Saloralle piti mennä kaksi kolmasosa ja Hitachille yksi kolmasosa putkista. Molempien yhtiöiden vienti luonnollisesti kärsi Valcon hitaudesta. Erityisesti Salora joutui pulaan koska oli myös enemmän riippuvainen kotimaisista putkista. Valcon markkinointia vaikeutti myös Philipsin Englannissa käynnistämä mustamaalaamiskamppanja. Hitachin väitettiin Valcon kautta tavoittelevan ykkösasemaa Englannin kuvaputkimarkkinoilla. Englanti oli suuri markkina-alue. Maassa oli eniten maksettuja TV-lisenssejä ja lisäksi televisioiden vuokraustoiminta oli runsasta. Englanti pelkäsi oman kuvaputkituotantonsa alasajoa. Pelko ei ollut aiheeton. Vain hetki ennen Valcon perustamista oli valtioenemmistöinen Thornin kuvaputkitehdas mennyt konkurssiin. Valcon luoma uhka nousi jopa Englannin parlamentin keskustelunaiheeksi. Keskustelussa kuitenkin todettiin Valcon ja Hitachin tähtäävän pääosin Neuvostoliiton markkinoille, joten suomalais-japanilaisesta-yhtiöstä ei ajateltu olleen uhkaa. Mitkä Hitachin intressit olivat ?Kysymystä on mahdotonta saada täysin selville, mutta uskoisin yhtiön syöttäneen väärän signaalin Englannin parlamentin edustajille. Hitachin tavoite jo yksistään liikevoidon kannalta oli ensisijaisesti Euroopan markkinat- näin uskaltaisin väittää. Tietysti yhtiöllä saattoi olla runsaasti ambitioita myös Neuvostoliiton ja SEV-maiden markkinoita kohtaan? Tämä myös helposti selittäisi Hitachin innokkuuden hankkia nimenomaisesti suomalainen sopimuskumppani. Mutta varmaa vastausta Hitachin kiinnostukseen idänmarkkinoita kohtaan on haastavaa saada.
Kassavirran ollessa jatkuvasti negatiivinen, oli Valco pakotettu pyytämään eduskunnalta lainatakauksia sekä osakepääoman korotusta. Eduskunta häräsi. Erityisesti SMP Vennamon johdolla moukaroi poliittista johtoa. Vennamo tosin kannatti tehtaan perustamista omaan vaalipiiriinsä 1975. Mutta politiikassa muisti on tunnetusti lyhyt. Yhtä kaikki. Valcon epäonni oli poliittiselle oppositiolle mitä mainiointa polttoainetta. Vastuksesta huolimatta Valcolle myönnettiin valtiontakaukset vuonna 1977 sekä kahdesti vuonna 1979, lähinnä siitä syystä ,että hanke oli saanut kansallinen leiman. Liikaa aikaa ja vaivaa oli jo käytetty. Näin haluttiin katsoa vaihtoehdot loppuun. Valcon kuin myös Hitachin johto kritisoi voimakkaasti Suomen hallituksen ja Suomen pankin jahkailua yhtiön rahoittamisessa. Japanilaisista tuntui käsittömältä ettei maa paremmin ollut hankkeensa takana. Valcon hallintoneuvoston puheenjohtaja Kalevi Sorsa on myöhemmässä haastattelussa todennut Suomen pankin olleen Valcon rahoitusongelmien taustalla. Suomen pankin silloinen johtaja Mauno Koivisto tietettiin ja opittiin myöhemminkin Suomen politiikassa tuntemaan tarkan markan miehenä. Koivisto oli suhtautunut jo alkuvaiheessa Valcon perustamiseen epäillen. hän oli varoittanut Sorsaa viemästä hanketta lähelle SDP:tä. Tämä saattoi vaikuttaa Suomen pankin johtokunnan negatiiviseen suhtautumiseen Valcon lainoja kohtaan. Vielä 1970-luvulla markka oli niin sanottu kahlittu, tarkoittaen, että Suomen pankki oli viimekätinen lainojen takaaja. Tämä koski erityisesti ulkomaisia velkoja. Mitään suurta teollista investointia ei tehty ilman Suomen pankin lupaa. Valcolle olisi kyllä tarjolla ollut suhteellisen halpaa dollari-ja jenilainaa mutta näistä pääosin kieltäydyttiin. Suomen pankkia on tietysti helppo asiassa kritisoida. Huomioon pitää kuitenkin ottaa velkaantumisen kiihtyminen työttömyyden sekä kauppa-ja vaihtotase ongelmien vuoksi. On ymmärrettävää, että Suomen pankki halusi pitää huolta velkaantumisen pysäyttämisestä ja vakaammasta talouskehityksestä. Kassareservit olisivat nopeasti sulaneet, mikäli ulkomaisia lainoja oltaisiin holtittomasti otettu kohteisiin, jotka eivät tuottaneet mitään. Ja juuri tällainen kohde Valco oli.
Jatketaan vielä rahoituksella. Lauri Saari muistelmissaan on todennut juuri rahoituksen olleen yksi keskeisimmistä ongelmista. Tähän voidaan sikäli yhtyä, että eduskunnan lainatakaukset vaativat aina pitkähkön käsittelyn. Lisäksi yhtiön poliitikoista koostunut hallintoneuvosto (Valcolla luonnollisesti oli erillinen operatiivinen johtokunta) joutui hankalaan välikäteen. Se joutui jatkuvasti sammuttelemaan taloudellisia kuin poliittisiakin tulipaloja. Toimintaa häiritsi suunnattomasti likvidin rahan puute. Tällöin myös tulevaisuuden suunnittelu oli vaikeaa. Jokainen voi miettiä elämää ilman säästöjä sekä tiedossa olevaa tulonlähdettä-vaikeaa se on. Kädestä suuhun eläminen alkoi pahasti vaikeuttamaan Valcon markkina-ja tuotantotoimintaa. Suuri epävarmuus on yrityselämässä myrkkyä. Televisioteollisuudessa seuraavan vuoden ostot tapahtuivat yleensä syksyisin. Valcon konkurssivuoden syksyllä 1979 yrityksellä oli tilanne, jossa osakepääoma oli syöty, kassavirtaa ei ollut, työntekijät vaativat palkkojaan, osa asiakkaista mm. Salora ei ollut tilittänyt ostojaan jne. Rahaa ei ollut mahdollista saada muuta kuin eduskunnan kautta, koska kukapa lainaisi rahaa rutiköyhälle ilman tuloja. Valtion "varmat" takaukset vaadittiin. Ja kun kerran monet ostot tapahtuivat syksyllä heikensi tämä merkittävästi Valcon markkinointia. Liikekumppaneille ei uskallettu rahan puutteen vuoksi luvata mitään. Seurauksena tietysti tämänkaltaisesta tilanteesta oli, että televisioyhtiöt joutuivat kääntymään muiden kuvaputkivalmistajien puoleen.
Vaikeuksia lisäsi vielä, että hallintoneuvoston ja johtokunnan tiedonkulku oli puutteellista ja vaivalloista. Yleensä hallintoneuvosto sai tiedot ongelmista tehtaissa aivan liian myöhäisessä vaiheessa. Tämä oli myös KTM:n perustaman selvitystyöryhmän keskeinen maininta konkurssin syistä: johtoa ja hallintoneuvostoa ei saatu missään vaiheessa toimimaan yhteistyössä. Lisäksi tiedonkulku oli aivan liian hidasta ja katkonaista. Yrityksen pääkonttori sijaitsi Helsingissä kaukana tehtaista. Tätä kritisoitiin myöhemmin voimakkaasti. Myös sijaintipaikkakuntia pidettiin lopulta huonoina. Syksyllä 1979 kauppa-ja teollisuusministeriksi tullut Ulf Sundqvist (SDP) on todennut, että Imatran sijasta parempi paikkakunta olisi ollut Salo: teollisuusympäristö Valcon kaltaiselle yrityksillä olisi ollut parempi. Tämä on tietysti vain jossittelua. Tuskin lopputulos olisi ollut yhtään sen parempi.
Hitachin painostus vaikutti voimakkaasti hallituksen haluun jatkaa kuvaputkitehdasta syksyllä 1979. Valmet nähtiin ratkaisuiksi ottaa Valcon tuotanto haltuun. Suuremmalla valtionyhtiöllä ajateltiin olevan parempi markkinakoneisto ja kontaktit. Taustalla oli myös tieto Neuvostoliiton halusta ottaa suurempi kuvaputki määrä. Erityisesti Moskovan olympialaiset nähtiin hyväksi mahdollisuudeksi markkinoida Valcon kuvaputkia (USA:n boikotti tosin vähensi kysyntää). Neuvostoliitto ilmoitti halusta saada 200.000 kuvaputkea. Mahdollisesti määrä olisi myöhemmin saattanut jopa lisääntyä. Suomessa alettiin toivoa idänkaupan pelastavan kuvaputkiteollisuuden. Esteenä idänkaupan lisäämisellä oli kuitenkin Suomen lainsäädännössä mainittu ns. 80-20-sääntö, jonka mukaan itään vietävällä tavaralla tuli olla 80% kotimaisuusaste. Kuvaputkien kotimaisuusastetta oli vaikea saada yli 60 %:n.
Valmetin johtohenkilöstöön kuulunut idänkaupan asiantuntija ja presidentti Kekkosen luottomies Olavi J. Mattila on todennut Valmetin olleen melko vastahakoinen ottamaan Valcon tuotanto. Mattila ei ole suoraan myöntänyt pakottiko valtio Valmetin tähän toimenpiteeseen, mutta sitä on pidettävä todennäköisenä. Viittaan tässä yhteydessä Hitachin vetoomuksiin ja uhkailuihin. Japanilaisyhtiö uhkasi vaikeuttaa muiden suomalaisten ja japanilaisten yhtiöiden yhteistyötä niin Suomessa kuin Japanissakin. Tämän lisäksi Hitachin edustajat totesivat konkurssin tuovan Suomelle negatiivista mainetta kansaivälisessä teollisuusyhteistyössä. Japanilaiset kokivat Suomen hallituksen luovuttavan liian helpolla. Hitachi oli jo aiemmin todennut tuotannon kyllä saatavan ajan kanssa kuntoon, kunhan vain rahoitus järjestyisi. Todellinen syy japanilaisten painostukseen taisi olla halu saada oma 20 % pääomansa valtion kautta pois ja vetäytyä tämän jälkeen vähin äänen Suomesta. Lisäksi jokaisesta kuvaputkesta maksettiin Hitachille rojaltimaksu. Uskoisin japanilaisyhtiöllä olleen jo varma näkemys, ettei yritys tule kannattamaan. Toki on mahdollista, että Hitachi sai tietää Neuvostoliiton lisääntyneestä kiinnostuksesta ja siksi halusi jatkaa Suomessa. Hitachin kiinnostuksesta idänmarkkinoita kohtaan on esitetty ristiriitaisia tietoja. Takuuseen tästäkään väitteestä ei voida mennä. Yhtä kaikki, lopulta Valtio ja Valmet vakuuttuivat Hitachin vetoamuksista ongelmien korjaamisessa, ja näin myös kuvaputkiteollisuutta päätettiin vaikeuksista huolimatta jatkaa.
Eduskunnassa kritiikki entisestään yltyi. Tähän vaikutti myös oikeistopuolue kokoomuksen erinomainen vaalitulos 1979 eduskuntavaaleissa. Oikeiston vaikutusvalta eduskunnassa lisääntyi. Niin lisääntyi myös oikeistolaisen talouspolitiikan vaikutus. Tämä tarkoitti enemmän markkinavetoista ja vähemmän valtiovetoista politiikkaa. Myös keynesiläinen taloupolitiikka oli länsimaissa päättymässä. Politiikan vankkuriksi asetettiin monetaristinen ja markkinavetoinen talouspolitiikka. Suomessakin muutos alkoi vähitellen tapahtua. 1980-luvun alussa rahamarkkinoita alettiin asteittaisesti muuttamaan. Oltiin siirtymässä talousliberalistisempaan suuntaukseen. Valcon valtiovetoinen tehdas alkoi näyttämään vanhanaikaiselta ja kankealta. Uskottavuus valtionvetoisesta teollisuuspolitiikasta oli loppumassa. Yhä enenevässä määrin valtion rahoja haluttiin kohdennettavaksi tutkimus-ja kehitystoimintaa sekä yksityiselle p-k-sektorille. Ajattelutavan muutos ei totisesti ainakaan helpottanut Valmetin ponnisteluja tuotannon palauttamiseksi. Hallitus ja Valmet yrittivät luoda vielä "talvisodan henkeä" kuvaputkiteollisuuden pelastamiseksi. Loppu näytti kuitenkin olevan vääjäämättä edessä.
Vuoden 1980 aikana Valmet yritti löytää ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi. Yhtiö aloitti hyvissä ajoin myös tiedustelut ostajaehdokkaan löytämisestä. Valmetin tekemien markkinatutkimusten ja konsultaatioiden jälkeen selvisi, että kuvaputkien markkinat erityisesti suurempien 22 ja 26 tuuman kuvaputkien osalta olivat saturoineet: ylikapasiteetti oli ilmeinen. Lisäksi kuvaputkiyritysten tuotevalikoimaan olivat tulleet pienemmät 16 ja 18 tuuman dataputket tietokoneteollisuuden laajentuessa vähitellen myös kotitalouksiin. Valcon olisi välittömästi pitänyt reagoida tähän kehitykseen. Mahdollisuutta tähän ilman pääoman suurta lisäystä ei ollut. Eduskunta oli juuri tiukan debatin jälkeen vastahakoisesti myöntynyt määrärahoihin Valcon tuotannon siirtämiseksi Valmetille. Uusiin pääoman lisäyksiin ei jo yksistään poliittisesti tulenaran tilanteen vuoksi ollut mahdollisuuksia. Valmetille ja valtiolle tilanteen selviäminen tuli varmasti suurena pettymyksenä. Lisäksi todettiin Imatran tehtaan tuotantokapasiteetin tulleen riittämättömäksi. Valmetin automaatioryhmän johtajan Hans Andersinin konsultaatiomatkojen jälkeen selvisi, että Euroopan kuvaputkimarkkinoita dominoivat suuret tehtaat. Kilpailu ajoi moniin fuusioihin: suuremmat tehtaan söivät pienempiä. Imatran tehdas jäi kilpailun jalkoihin. Tästä osoituksena Valmetin johtajan Olavi J.Mattilan toteamus syksyllä 1980: "alle miljoonan kuvaputkikapasiteetin tehtaita ostetaan alle markalla". Ongelmia lisäsi vielä keskeisten raaka-aineiden lasin ja fosforin puute ja kallistuminen. Suomi oli devalvoinut valuuttansa 1976 ja 1977. Tästä aiheutunut tuotantokustannusten nousu siirtyi suoraan tuotteiden hintoihin.
Vaihtoehdoksi ei juuri jäänyt muuta kuin lopettaa suomalainen kuvaputkiteollisuus tai myydä tehdas suuremmalle toimijalle. Pitkään yhtenä ostajaehdokkaana toimi ranskalainen Videocolour, jolla oli kiinnostusta saada Imatran tehdas haltuunsa: mahdollisesti laajentuneiden itämarkkinoiden vuoksi. Myymistä vaikeutti kuitenkin ranskalaisten vaatimus saada tehtaan konekapasiteettia muutettua, niin että dataputkien valmistus olisi mahdollista. Laitemuutosten ja tehtaan laajennuksen olisi pitänyt tapahtua valtion rahoituksella. Valmiutta tähän ei ollut. Yhtenä ostajana ehdokkaana vilahti myös Neuvostoliitto, jonka elektroniikkaministeri oli jopa vieraillut Valcon tehtaalla. Nopeasti tämäkin vaihtoehto kuivui kokoon. Gosplan halusi säästää dollareita, joten mihinkään ylimääräiseen ei maalla ollut varaa. Lisäksi myymistä eurooppalaisille kilpailijoille vaikeutti Hitachi. Yhtiö ei halunnut tekniikkansa päätyvän kilpailijoille. Pian päädyttiikin ratkaisuun, jossa ainoa vaihtoehto oli konkurssi ja tehtaiden alasajo. Suomalaisen kuvaputkiteollisuuden loppu oli selviö.
 |
| Valco julkaisi omaa lehteä. Tieto yhtiön loppumisesta. |
Oikeuskansleri tutki Rantalan jääviyden todeten, ettei aihetta syytteeseen ollut. Tämä oli odotettu tulos tämänkaltaisessa tapauksessa, jossa valmista toimintasuunnitelmaa ei ollut. Valcon ongelmat olivat uusia Suomen teollisessa historiassa. Oikeuskansleri näki Rantalan kaksoissidoksen jossain määrin olleen ongelmallinen, mutta ei kuitenkaan siinä määrin,että aihetta syytteen nostamiseksi olisi ollut. Oikeuskansleri kuitenkin kehoitti jatkossa eduskuntaa muuttamaan lakeja niin, ettei tämän kaltaisia kaksoissidoksia syntyisi. Yhtä kaikki. Rantalan ja SDP:n syytteet menivät nurin ja välikysymys ei lopulta hallitusta kaatanut. Voidaan myös sanoa opposition yrittäneen hyväksikäyttää yhtiön vaikeaa tilaa. Valcolla oli hallintoneuvosto, jossa edustettuna oli myös muiden puolueiden edustajia, mukaan lukien kokoomuksesta. Lisäksi yrityksen yhtenä kirjanpitäjänä toimi kokoomuksen kansanedustaja. Toimitusjohtaja Saaren mukaan yhtiö ei missään vaiheessa yrittänyt pimittää tietoja yrityksen tilasta. Tieto olisi kyllä ollut vapaasti hallintoneuvoston ja eduskunnan saatavissa, mikäli vain kiinnostusta aisoiden selvittämiseen eduskunnalla olisi ollut.
Valcon konkurssin aikana myös Salora oy joutui julkisten ryöpytysten kohteeksi. Yhtiö oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin jo vuoden 1977 aikana, jolloin raumalainen metalli-ja telakkayhtiö Hollming oy osti yrityksen tuotannon. Talousvaikeuksien yhteydessä paljastui myös Saloran talousrikokset. Yhtiö oli myynyt televisioita ohi kirjanpidon. Näistä rikoksista yhtiö myös tuomittiin. Pian Saloran ongelmat liitettiin myös Valcoon. Epäilyt kuvaputkitehdasta kohtaan heräsivät. Saloran talousrikoksilla ei kuitenkaan ollut mitään yhteyttä Valcoon. Ainoa yhteys oli Saloran vaikeudet maksaa toimitettuja kuvaputkia. Tämä tulee ilmi myös Valcon kirjanpitäjien sekä KTM:n selvitystyöryhmän raporteista. Toimitusjohtaja Saari on myös muistelmissaan vakuuttanut ettei Valcon missään vaiheessa syyllistynyt kirjanpidon peukalointiin. On myös syytä mainita, että Salora syrjääntyi nopeasti Valcoa koskevassa päätöksenteossa. Osittain tämä varmasti tapahtui yhtiön omien talousongelmien vuoksi. Osakkuudesta huolimatta Saloran rooli kuvaputkitehtaan asioissa jäi minimaaliseksi. Yhtiö koki, että heidät syrjäytettiin valtiovallan toimesta. Tämä saattaisi selittyä myös Saloran omilla talousvaikeuksille. Pettymystä televisioyritykseen oli varmasti myös valtion puolelta.
Paljon julkista kohua aiheuttaneen Salora-tapauksen yhteydessä paljastui, että yritys oli lahjonut Valcon perustamisen yhteydessä valtion edustajia. Salora oli lähettänyt "joululahjastereot" Sorsalle, Johannes Virolaiselle, Jermu Laineelle, Walhroosille, Pekka Tarjenteelle sekä Kristian Gestrinille. Valtiovallan edustajat kiistivät lahjonnan eikä syytteitä heitä vastaan nostettu. Ainoa tuomittu oli Walhroos, joka sai sakkorangaistuksen. Tämä siitä johtuen, että oli tapauksessa ainoa virkamies. Moraaliselta kannalta voidaan tapauksesta olla montaa mieltä. Tosiasia kuitenkin on ,että virkamiesoikeiden kannalta katsottuna kansanedustajat ja hallituksen edustajat eivät olleet virkamiehiä, joten myöskään tuomiot heitä vastaan eivät olisi olleet oikeutettua. Moraaliselta kannalta voidaan tietenkin olla mitä mieltä tahansa.
Oli asia kuinka tahansa tällä ei voinut olla positiivia vaikutuksia kuvaputkitehtaan tulevaisuuteen. Salora-tapaus myös tahrasi Kalevi Sorsan maineen. Eduskunnassa Veikko Vennamo antoi Sorsalle kuuluisan lempinimen "Valco-Sorsa". Myös presidenttipeli oli käynnissä. Kekkosen kuningastien tiedettiin tulevan päätökseen. Valco -tapauksen on sanottu tärvelleen lopullisesti Sorsan mahdollisuudet presidenttiyteen. SDP:n ehdokkaaksi 1980-luvun alussa nousi Mauno Koivisto. Valco mustamaalasi myös SDP:n maineen. SDP:n edustajana Koiviston mahdollisuus ei näyttänyt hyvältä. Eduskunnassa nousi väitteitä opposition halusta pelata presidenttipeliä Valcolla- näin varmasti olikin. Politiikassa vastustajan heikkouket pyritään löytään. Miksi Valcon tapauksessa olisi muka toimittu toisin? Vaikka kuvaputkitehdasta oli laajasti alkuvaiheessa kannatettu, tuli siitä vaikeuksien kautta oppositiolle mainio ase erityisesti suurinta puoluetta SDP:tä vastaan. Koivisto oli varauttanut Sorsaa viemästä Valcoa liian lähelle SDP:tä. Varoitukset osoittautuivat paikkansa pitäväksi. Koivisto kuitenkin lopulta valittiin SDP:n edustajana Suomen presidentiksi 1982.
Syksyllä 1980 Valmet ja valtio oli päätynyt ratkaisuun kuvaputkitehtaan lopettamisesta. Eduskunnalta pyydettiin vielä lisävaroja hallittuun alasajoon. Uusi kauppa-ja teollisuusministeri Ulf Sundqvist (SDP) joutui tekemään lopettamispäätöksen. Walhroos on todennut myöhemmissä lehtihaastatteluissa saaneensa Sundqvistin lopulta ymmärtämään ettei muuta vaihtoehtoa kuin lopettaminen ole. SDP:ssä tapausta luonnollisesti pidettiin suurena pettymyksenä, joten puolue varmasti halusi katsoa kaikki vaihtoehdot läpi ennen lopullista päätöstä.Valcon (Finnvalcon) lopettaminen siirtyi 1980 syksyn kunnallisvaalien yli. Tästäkin on SDP:tä syytetty. Kritiikin mukaan puolue olisi halunnut antaa eduskunnalle ja lehdistöllä vielä syksyllä 1980 vaikutelman asioiden Imatran tehtaalla olevan kunnossa. Tähän kritiikkiin voi kuitenkin esittää vastaväitteitä. Nimittäin vielä syksyllä Valmet neuvotteli kuvaputkitehtaan myymisestä. Näin ollen ei suotta haluttu antaa julkisuuteen kuvaa täysin epäkelvosta ja konkurssikypsästä yrityksestä. Tämä julkinen signaali olisi takuulla karkoittanut jokaisen ostajaehdokkaan välittömästi. Tämä saattaa olla todellinen syy miksi vielä syksyllä haluttiin antaan positiivinen kuva yrityksestä. Politiikassakaan kaiken ei tarvitse joka hetki olla poliittista peliä. Muitakin syitä voi olla olemassa. Yhtä kaikki. Kun lopullinen tieto ostajaehdokkaiden katoamisesta oli tapahtunut suostui eduskunta myöntämään määrärahat toiminnan alasajoon. Suomalainen kuvaputkiteollisuus oli näin ollen tullut tiensä päähän.
Saloran ja Nokia yhteistyöstä on myös mainittava, koska se on kuitenkin myöhemmälle Suomen elektroniikkateollisuuden kehitykselle ratkaiseva tekijä, Yhtiöt aloittivat radiopuhelinyhteistyön jo 1975, eli siis ennen kuin Valco oli aloittanut toimintansa. Melko pian kuvaputkitehtaan perustamisen jälkeen selvisi, että Valco tarvitsee myöhemmin tulevaisuudessa tuotevalikoimaansa myös puolijohteet, mahdollisesti myös radiopuhelintuotantoa. On mahdollista, että tämän tiedon vuotaminen Nokian korviin sai sen viimein varpailleen. Kuten edelle olen jo esittänyt, Nokia oy:ssä pelättiin valtionyritysten liian suurta vaikutusta elektroniikkateollisuudessa. Nokia kyllä teki yhteistyötä valtion kanssa Televan kautta, mutta halusi varmasti pitää valtion tarpeeksi eteellä. Kun tiedot Saloran ja valtion yhteistyöstä tuli ilmi, tiivisti Nokia yhteistyötä myös Saloran kanssa. Tämä mahdollisesti syystä, että Nokia halusi pitää silmällä Saloran ja Valcon suunnitelmia. Myös Nokialle tarjottiin aluksi mahdollisuutta osallistua Valcon perustamiseen, mutta yhtiö oli kieltäytynyt. Tämä ratkaisu tavallaan jakoi Suomen elektroniikkateollisuuden kahteen leiriin. Valco/Saloraan, joka toimi televisioteollisuudessa sekä Televa/Nokia, jonka tarkoituksena oli kehittää puolijohde- viestintä-ja tietokoneteollisuutta. Aluksi osapuolilla varmasti oli ainakin jonkinasteinen luottamus toisiaan kohtaan. Tuotannon-ja kehittämisen osa-alueet olivat selkeästi jaoteltuina.
Luottamuksen rikkoi lopulta vuoto Valcon suunnitelmista myös puolijohteita kohtaan-näin uskoisin. Tämän jälkeen yhtiöt tulivat liiaksi toistensa hiekkalaatikoille. Häikiö on Nokian historiassaan kirjoittanut,että Nokian toimitusjohtaja Kari Kairamo tahtoi aloittaa poliittisen pelin Valcon toiminnan rajoittamiseksi. Valcon perustamiseen osallistunut KTM:n ja SDP:n edustaja Unto Lund on myöhemmin arvellut juuri Nokian osallistuneen Valcon kaatamiseen. Mikä lopulta oli Nokian rooli Valcon vaikeuksiin? Vaikuttiko Nokia Valcon rahoitukseen vetoamalla Suomen pankkiin? Tuskinpa vain. Entä vetoaminen hallituksen edustajiin? Yksityistä yrittäjyyttä eniten Suomessa kannattava puolue kokoomus ei ollut hallituksesa kuin vasta 1987. Joten tämäkin vaihtoehto on poissa laskuista. Ainoa keino vaikuttaa oli julkinen keskustelu. Tämä onnistui laajemmassa mielessä vasta kokoomuksen noustua toiseksi suurimmaksi puolueeksi 1979, eduskunta muuttui näin oikeisto-keskusta enemmistöiseksi. Mutta kuinka paljon Nokia oli vaikuttamassa oikeistokansanedustajien puheenvuoroihin. Tuskimpa juurikaan. Loppuvedoksi on siis todettava Nokian roolin Valcon alasajossa olleen marginaalinen jollei täysin mitätön. Ainoa seikka, josta Nokiaa voitaisiin syyttää oli Televan tuotekehittelyyksikön hankkiminen sekä yhteistyö Saloran kanssa. Näillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä Valcon vaikeuksien kanssa. Kuvaputkitehtaan konkurssin suurimmaksi syyksi osoittautui yksinkertaisesti kuvaputkitehtaan johdon oman osaaminen puute. Luonnollista tietysti on, että epäonnistuminen yhteydessä syyllisiä etsitään aina muualta. Ei tietenkään ole helppoa myöntää epäonnistumisia.
Kuten olen jo edellä kirjoittanut Salora vähitellen vätäytyi tai syrjäytettiin enemmän tai vähemmän omasta halusta kuvaputkitehtaan päätöksenteosta. Yhtiö oli aloittanut myös entisestään tiivistyneen radiopuhelinyhteistyön Nokia kanssa: yhteistyöstä syntyi Mobira oy 1979. Salora sulautettiin lopullisesti Nokiaan 1982. Samoin kävi myös Televalle samaisena vuonna. Tämä oli historiallinen teko, sillä Televa oli ensimmäinen valtionyhtiö, joka yksityistettiin. Nokia sai kaupan myötä lähes yksinoikeuden Suomen viestiliikenneverkkoihin ja kaapeleihin. Nokia oli kiinnostunut Televan tekniikasta jo 1977, jolloin yhtiö myös osti Televan kehittelykeskuksen, joka ristittiin Telefennoksi. Valtio siis alkoi myydä Televaa jo 1970-luvun loppupuolella. Tämäkin ratkaisu osaltaa vahvistaa käsitystäni ettei valtiolla ollut mitään suurta sosialisointisuunnitelmaa. Miksi valtio olisi myynyt tuotekehitysyksikön Nokialle, mikäli tarkoituksena oli kaapata myös Nokian tuotanto valtiolle? Sosialisointisuunnitelmista ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi näyttöä. Pikemminkin juuri päinvastoin. Nokia halusi saada haltuunsa sekä Televan että Saloran (Salcomp.) erittäin hyvää osaamista sisältäneet tuotekehitysyksiköt. Televan myynti on aiheuttanut myöhemmin kritiikkiä, lähinnä syystä, että Televa kehitti yhden Nokian myöhemmistä jalokivistä,eli digitaalisen järjestelmän DX200:n. Nokia on arvioinut sen tuoneen yhtiölle vuosina 1980-2014 noin 40 mrd. Kritiikki kohdistui liian halpaan myytihintaan valtion taholta. Voidaan tosin sanoa Nokian maksaneen kaksinkertaisesti verotuloina valtiolle sen aikoinaan menettämän summan. Luonnollista oli myös Valcon epäonnistumisen myötä siirtää elektroniikkateollisuuden kehittämisen kapula vaihteeksi Nokian ja yksityisen teollisuuden harteille.
Loppukaneetiksi voisi todeta Valcon olleen kaiken kaikkiaan positiivinen yrityshanke epäonnestaan huolimatta. Ensinnäkin vielä 1970-luvulla poliitikoilla tuntui olevan rohkeutta ja itseluottamusta lähteä kunnianhimoisiin teollisiin hankkeisiin. Valco lisäsi myös suomalaisten ymmärrystä markkinoista sekä kovasta kansainvälisestä yrityspelistä. Mutta epäonnistumisen myötä Valco toi myös äärimmäisen varovaisuuden valtion yritystoimintaa kohtaan. Mielestäni tämä taas ei ole hyvä asia. Riski kuuluu maailmaan, olipa kyse sitten valtion tai yksityisen sektorin yritys. Meille on syntynyt näkemys, että vain yksityiset yritykset ymmärtävät mitä kannattaa tuottaa ja mitä ei. Valtio on joutunut paitsioon. Valco aiheutti myös, että teollisuuspolitiikka nähdään Suomessa liian ideologisesta näkökulmasta. Parempi olisi pohtia, miten markkinoille pääsee parhaiten ja nopeinten, eikä sitä kumpi osapuoli nyt ymmärtää yritystoimintaa tarpeeksi, poliitikot vai liikemiehet. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Kiina, joka tällä hetkellä valloittaa markkinoita monilla valtionyhtiöillä. Yksityinen teollisuus käyttää argumenttina, ettei valtio ymmärrä markkinoita. Mutta tästä ei ole mitään absoluuttista näyttöä. Maailmaan mahtuu monia menestyneitä teollisuusyrityksiä, jotka ovat synnytetty valtion tai virkamiesten toimesta. Epäonnistumiset kuuluvat siis sekä valtion että yksityisomistuksen yrityksille. Suomessa selkäesti on nähtävissä, kuinka pelko valtion teollisuuden epäonnistumisesta on aiheuttanut sen, ettei uusia hankkeita edes pohdita. Valco on jättänyt ikävän muiston kansan kollektiiviseen muistiin, mitä tulee valtion yritystoimintaa kohtaan. Tämä on myös mielestäni syy, miksi Valcolla on selkeä paikka suomalaisessa teollisuushistoriassa. Se on "trauma", jonka käsitteleminen on tärkeää. Yhä nykyisinkin kun puhutaan valtion yrittäjyydestä, tuoreimpana esim. Talvivaara, kuulee lauseen alkavan.."muistakaa Valco"...Suomi on tänä päivänä täynnä riskipuhetta, mitä tulee rohkeisiin yrityksiin luoda maahan työpaikkoja-ja teollista toimintaa. 1976 oli kova usko ja into saada Suomeen uusi teollinen aluevaltaus. Samanlaista uskoa tulevaisuuteen kaivattaisiin nyt uudelleen.
Lähteet:
http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20150983/urn_nbn_fi_uef-20150983.pdf
Markku Kuisma: Suomen poliittinen taloushistoria, 2013
Heikki Ylikangas: Suomen historian solmukohdat, 2006
Tulevalla hallituksella ön myös mahdolsuus Valkon kaltaisee NERONLEIMAUKSEE ??
VastaaPoistaTietysti on mahdollisuus samanlaiseen "neronleimaukseen", mutte kuten tuossa blogitektissänikin mainitsin, olisi Valco onnistuessaan saattanut olla sangen hyväkin investointi - ideahan periaatteesa oli todella hyvä, saada Suomeen omaa elektroniikan komponenttivalmistusta. Yritystoiminta on aina riski, teki sitä sitten yksityinen tai julkinen taho, tästä ei kaiketi ole epäselvyyttä, vaikkakin toki myönnettävä on, että julkisen rahan käyttö saattaa kyllä monelta osin madaltaa kynnystä lähteä huonosti suunniteltuihin tai ylioppurtunistisiin hankkeisiin ja vieläpä ilman kunnollisia asiantuntijoita. Mutta toisaalta, kuten Valconkin tapauksessa, niin asiantuntijoita kyllä riitti ja niitä kuunneltiinkin, mutta yhtä kaikki, yleisesti ottaen soraääniä oli vähän ja vielä vähemmän niitä oli poliittisessa kentässä - usko kansalliseen hankkeeseen oli vahva. Jälkiviisaushan on aina parasta viisautta, joten tässä mielessä Valco toki oli oikea "neronleimaus" ja emämunaus, ja on konkurssistaan asti ollut puheissa kummittelemassa pitäisikö valtion ylipäätään tehdä minkäänlaista teollisuuspolitiikkaa valtioenemmistöisiä yrityksiä perustamalla?
VastaaPoista